Siirry pääsisältöön

2968. Lisäehdot liikenne lentokoneiden laskeutumiselle Seutulan kentälle

1.On laadittava riippumaton tutkimus lentomelun aiheuttamista terveyshaitoista verrattuna verrokkityhmään.

2. Laskeutumiset Hämeenkylän, Martinlaakson ja Vantaanpuiston yli on yöaikaan kiellettävä. Laskeutuva kone aiheuttaa 90 dB:n melun maahan, jolloin yöllä melu on erittäin suuri terveysriski.

3. Melumittaus tulee antaa ulkopuolisen asiantuntijaorganisaation tehtäväksi, esimerkiksi Suomen ympäristökeskukselle. Tätä edellyttää hyvän hallinnon periaatteet, sillä Finavia on asiaomainen ja jäävi melumittauksessa sekä voi monilla keinoin vaikuttaa mittaustuloksiin.

4. Ensivaiheessa Finavian melumittausjärjestelmää on alettava jatkuvasti auditoida.

5. Meluraporttien laatua ja niistä tiedottamista on olennaisesti parannettava. Niiden analyyttistä tarkastelua, ennusteita ja helppolukuisuutta on lisättävä. Jokaisen melualueen talouteen on jaettava yksityiskohtaisen melukartat, joista voidaan seurata mm.Lden 55 dB:n melurajan kehitystä eri vuosina.

6. Laskeutumis- ja nousumenetelmiä on kehittävä siten, että melu vähenee. Periaatteena tulee olla, että koneet lentävät laskeutumisessa mahdollisimman korkealla mahdollisimman lähelle kenttää. Tällöin melutaso voi pienentyä neljäsosaan nykyisestä. Muiden maiden hyvät käytännöt tulee ottaa opiksi.

7. On valmistauduttava siihen, muutaman vuoden päästä kenttä asetetaan yölentokieltoon, koska laskeutumisien määrä kasvaa jatkuvasti ja laskeutumisien melu on kaikkien suurinta ja yöllä häiritsevintä. Muutoin tulee raja, jossa ympäristö ei enää siedä kasvava melua.

8. Vantaan kaupungin ja Finavian ulkoista tiedottamista lentomeluasioista on olennaisesti parannettava. Lentomelukartat ja ennusteet on jaettava jokaiselle melualueen kotitaloudelle. Lentomeluakoskevat selvitykset ja tutkimukset on asetettava kirjastoon lainattaviksi. Ei riitä, että selvitykset ovat netissä, koska mm. niiden käsittely siinä on kömpelöä, kartat eivät näy ja usean sivun samanaikainen tarkastelu on mahdotonta. Se että selvityksiä voi tilata esim. Finavialta, ei riitä kunnolliseen saatavuuteen, koska ilman mahdollisuutta selata selvityksiä ja perehtyjä niihin, kansalainen ei etukäteen tiedä, mihin selvitykseen hänen pitää tarkemmin perehtyä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *