Siirry pääsisältöön

2814. Sosiaalisuus ja aktiivisuus haittaavat johtamista, johtajatestit lopetettava

Sosiaalisuutta pidetään hyvän tyypin yhtenä tunnusmerkkinä. Kun testeistä saa näistä hyvät pisteet,, ura urkeaa moneen suuntaan, sillä kontaktien luonti ja yhteistyö muiden kanssa sujuu kuin entisen pojan saattoreissu piian aittaan. Henkilön sosiaalisuus onkin usein vain seurallisuutta, jolla hän etsii muiden huomiota, sillä ilman huomion ja kiitoksen saamista hän ei tunne olevansa oma itsensä säkenöivänä valaisimena kynttilöiden joukossa. Pahimmassa tapauksessa seurallinen henkilö on jatkuvasti muista riippuvainen syöden elegantilla paasauksellaan muiden työaikaa.

Tällainen henkilö, etenkin johtajana, ei ole kiinnostunut, miten firmalla menee eikä hän ole innovatiivinen, koska pelkää menettävänsä mukavan tyypin maineen muutospyrkimyksillään niiden ollessa usein toteuttamiskelvottomia, jopa tuhoisia. Hän ei kelpaa johtajaksi ja tällöin on selvää, että sosiaalisuus hyvän johtamisen kriteerinä on käyttökelvoton paitsi hänelle.

Aktiivisuudesta korkeat testipisteet saanut voi olla hetken iloinen, mutta todellisuudessa aktiivisuus voi olla pelkää kaahausta, ensimmäinen kädennosto uusista ehdotuksista ja jatkuva liikekannalla oloa. Hän on käynyt jo ennen töiden alkua salilla, jossa hän myös on sosiaalinen sotkien pelin jatkuvalla jänkätyksellään. Salin baari tiskillä hän juttelee vastustajan näkymättömissä voitoistaan kaksinpelissä , vaikka tilanne voi olla päinvastainen.
Useat organisaatiot ovat rakentaneet sisäiset normit, joiden mukaan pitää vähintäänkin tuoda esiin oma osaaminen ja esittää uusia ideoita sekä olla muutoinkin eloisia kokoukissa. Tällaisissa organisaatioissa aktiiviset ja etenkin ekstrovertit pärjäävät, mutta välitön seuraus on hiljaisten tyyppien aliarvostus ja jopa heihin kohdistuva tyrannia (prof Keltikangas-Järvinen).

Tämä on tietenkin suuri trauma maan hiljaisille, mutta organisaatiolle tai yritykselle se voi olla katastrofi. Tutkimuksissa on todettu, etteivät sosiaalisuus ja aktiivisuus korreloi työn tehokkuuden ja johtamisen kanssa. Kaikkien vaarallisinta on, jos henkilö alkaa johtaa persoonallisuudellaan, mikä on valitettavan yleistä. Keltikangas-Järvinen totesi, että Los Angelesin konferenssin kannanotto on kieltää persoonallisuustestien käyttö johtajavalinnoissa.
     Monen kertaan koeteltuja johtajan ja miksei myös työntekijän ehdottoman hyviä työkaluja ovat strategiat ja toimintamallit. Johtamisen kaikkein tärkeimmät tekijät kuitenkin ovat pitkäkestoiset kognitiiviset kyvyt ja taidot, joihin ei ole olemassa päteviä testejä. Systeemiälykkyyttä voidaan kyllä testeillä pisteyttää, mutta sen korrelointi johtamisen laatuun on olematon. Tästä syystä johtajatestit pitää lopettaa (http://www.talouselama.fi/uutiset/kallis-ja-turha-satsaus-professori-lyttaa-hs-ssa-johtajien-persoonallisuustestit-6582389).
     Ainut mikä jää käteen johtajavalinnoissa on kokemus ja aiemmat näytöt.

, 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *