Siirry pääsisältöön

2483. Karismaa ei kasva kuusen oksilla

Karisma ei ole sähäkkyyttä ja asioiden potkimista teen päin. Se ei ole myöskään Hitlerin  tuntien jatkuvia raivon purkauksia. Se ei ole Stalinin kivikasvoista monotoonista tuomiopäivän julistusta. Mannerheimia pidetiin karismaattisena, mutta historian löydökset kuvaavat hänen olleen pikemminkin maneerit hallitseva upseerikokotti kuin teoillaan vaikutuksen tekevä sotapäällikkö.
Karisman luonteesta on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta viime metrillä ne kääntyvät kuvamaan asianomaisen henkilön luonteenpiirteitä. Monella on mielessä  käsitys ja samalla ehkä osoitettavana esimerkki karismaattisesta henkilöstä. Hetken mietiskelyn jälkeen saattaa tulla johtopäätökseen, että karisma ei riippu henkilön koulutuksesta, ei yhteiskunnallisesta asemasta eikä rodusta ja väristä tai teon merkityksellisyydestä.

Karisman näkyminen voi vaihdella pään nyökkäyksestä kirveen varren vestämisen kautta tuotekehityksen tai sotaoperaation johtamiseen. Lähihistorian kuuluisin karisman opiskelija oli Margaret Thatcher, joka harjoitteli matalan ja hitaan puhetavan. Hän joka, joka tunsi Thatcherin kemian opiskeluajoilta, hämmästyi muodon muutosta hänen puhetyyliinsä pääministerinä. Thatcher vaikutti karismaattiselta, mutta häntä silmiinsä katsojat vaistosivat seitin ohutta epävarmuutta hänen korostetun jankuttavassa esiintymisessään. Winston Chuchillilla ei ollut himpun vertaa karismaa hänen johtaessa Britannian joukot tuhoon Sevostopolissa 1916. Hänen karismansa kohosi pilviin pääministerinä II maailman sodassa hänen lausuessa kulluisat sananansa raddiosa briteille "me tasitelemme maasa, merellä, ilamssa, pelloilla, metsissä... " Vaikka karisman sisältö jää arvoitukseksi, sen vaikutukset ovat merkittäviä. Sillä puhuja voi antaa sanomallaan  joko tunetasolla tai operatiivisellla liikkeelle panevan  vaikutuksen. Se mobilisoi tunnetta ja liikettä haluttuun suuntaan. Tässä on turhaan mainita esimerkkiä karismaattisesta henkilöstä. Rohkenen kuitenkin epäobjektiivisesti mainita yhden henkilön. Hän oli mummoni isä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *