Päivän HS:ssä (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005754740.html) oli Saska Saarikosken mainio haastattelu MIT:n
professorilta nobelistiBengt Holmströmiltä. Se sisälsi paljon työelämässä ja
politiikassa varteen otettavia huomioita ja ajatuksia. Pari näkökulmaa pisti erityisesti
silmään. Erityisesti opiskelussa hän korosti priorisoinnin tärkeyttä ja liiallista
avoimuutta politiikassa.
Hän varoitti sinne tänne opiskelemista, jossa kaikkea on vähän, mutta ydin puuttui. Hyvä pointti.
Toinen huomion arvoinen seikka koski politiikkaa. Hän näyttää antavan tukensa vahvalle karismaattiselle johtajalle, joka toiminta tavoissaan lähentelee diktatuuria. Kuten hän itse toteaa, hän toistaa samaa, mitä presidentti Niinistön seminaarissa, liiallista avoimuutta. Esimerkkinä on esittää sote valmistelun ja antaa ymmärtää, että sen sotkut johtuvat sen saamasta kauhesta julkisuudesta.
Holmströmin teemoihin voisi argumentoida, että meillä oli kokeiltu tai jouduttu kokeilemaan Kekkosen diktatuurimaista johtamista. Ainakin jokaisella valtiotieteilijällä ja kaikilla valistuneilla kansalaisissa on käsitys diktaattoreista ja heidän hoveistaan - jotkut kannattavat, toiset ei. Ongelma on löytää hyvää ja sivistynyt diktaattori, joka sälyttää tyylinsä loppuun asti eikä ala suosia esimerkiksi sukulaisiaan tai lähipiiriään.
Joku voi sanoa, että Kekkonen täyttää hyvän diktaattorin ehdot. Tähän voi yhtyä hänen ulkopoliittisissa saavutuksissaan. Hän oli NL-politiikassaan tosi hyvä.
Hän varoitti sinne tänne opiskelemista, jossa kaikkea on vähän, mutta ydin puuttui. Hyvä pointti.
Toinen huomion arvoinen seikka koski politiikkaa. Hän näyttää antavan tukensa vahvalle karismaattiselle johtajalle, joka toiminta tavoissaan lähentelee diktatuuria. Kuten hän itse toteaa, hän toistaa samaa, mitä presidentti Niinistön seminaarissa, liiallista avoimuutta. Esimerkkinä on esittää sote valmistelun ja antaa ymmärtää, että sen sotkut johtuvat sen saamasta kauhesta julkisuudesta.
Holmströmin teemoihin voisi argumentoida, että meillä oli kokeiltu tai jouduttu kokeilemaan Kekkosen diktatuurimaista johtamista. Ainakin jokaisella valtiotieteilijällä ja kaikilla valistuneilla kansalaisissa on käsitys diktaattoreista ja heidän hoveistaan - jotkut kannattavat, toiset ei. Ongelma on löytää hyvää ja sivistynyt diktaattori, joka sälyttää tyylinsä loppuun asti eikä ala suosia esimerkiksi sukulaisiaan tai lähipiiriään.
Joku voi sanoa, että Kekkonen täyttää hyvän diktaattorin ehdot. Tähän voi yhtyä hänen ulkopoliittisissa saavutuksissaan. Hän oli NL-politiikassaan tosi hyvä.
Löytyykö nyky Suomen tilanteeseen hyvää diktaattoria. Hyviä
kandidaattia on monia sekä jukishallinnossa että yritysmaailmassa, mutta ei
löydy keinoja, miten nämä kyvyt saadaan kapuamaan portaan ylätaseanteelle.
Niinistö on jo kavunnut sinne ja hänen toimita näyttää lupaavalta.
Jo nyt järjestetään erityisosaamisen rekrymarkkinoita.
Miksei tätä voisi laajentaa käsittämään myös huippukyvyille huippuposteihin
julkishallinnon pesteihin, vai hoitaako nämä asiat hyväveli- ja
hyväsiskojärjestelmä?
Kommentit
Lähetä kommentti