Siirry pääsisältöön

3319. Pomon pokkurointi on jokapäiväistä ponnistelua

Ylen Aamu TV:ssä oli hyvät ohjeet kesätyöpaikkaa hakemista varten. Vaikka anopeilla yleensä on vikkelä kielenkannin, tässä tilanteessa tähän ei kannata luotta ja ottaa heitä mukaan, sillä sieltä voi tulla rivouksia, joiden todenperäisyyden viisas työnantaja voi hyvin selvittää ja tarvittaessa appiukko vahvistaa.  Sen sijaan kannatta etukäteen tehdä lista asioista, joissa entiset mies tai poikaystävät ovat ylistäneet hakijan työtaitoja. Tasaisia taitoja voivat olla nopea käpyjen keräilykyky tai naapurin rajakivien yöllinen siirtäminen kunnalliskodin ruumishuoneen nurkalle, josta silloin öiset äänet pelottelevat rengit piikojen aitoista emännän viereen. Tuntemattomaksi jäänyt itsetietoinen esimies oli tulokas haastatelleessa kysynyt ehdokkaalta tämän aatesuuntautumisesta siis, oliko mies lännen vai Rovaniemen sukua, mihin tämä oli vastannut, että sama kuin eroamaan joutuneella presidentti ehdokkaita haastatteluissa kiusanneella körmyllä.  Kuultuaan tämän Aamu TV:n vastaava toimittaja oli rynnännyt kalsarit toisella polvessa vakuuttamaan, että heidän laitos on tasa-arvoinen. Tämä näkyy mm siinä, että jos jollakin on erilainen solmio tiistain lähetyksessä, seuraavan viikon koko porukka on ruutanoita onkimassa Saariston Ylessä naapurinaan Saariston Helmi. Pääjohtaja oli ylenpalttisesti varoittanut, ettei Helmen kaivon kannen päällä saa käy pissalla puhumattakaan kusella, ei edes naisväki pihakiven päälle lorottamassa. Viialasta kotoisin oleva nainen oli tätä yrittänyt, mutta joutunut seuraavaksi kuukaudeksi vartioimaan esimiehen ovea, koska vaimon mukaan siellä käy joka ruokatunti sihteeri tekemässä ylitöitä, mikä on valtion virkamiesohjesäännön mukaan kielletty.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *