Mitä korkeammalla tasolta oma yksikön kaikkivoipaisuuden sanoma lähtee, sitä laajemmalle siilotuminen leviää. Tämä näkyy selvimmin poliittisella tasolla. Tällöin jos ministeri tulessaan budjettineuvotteluista uhoaa johtoryhmässä, että hän pani kovan kovaa vasten ja näin sai sen minkä pyysi, siiloutumisen alkusysäys on tosiasia. Tällöin osastopäälliköt jatkavat samankaltaista uhomaistaan omissa johtoryhmissään. Vaarallisinta siilotuminen on silloin, kun se tapahtuu ylhäältä alas organisaation huipulta työjohtotasolle. Tällöin se ei rajoitu vain horisontaaliseen suuntaan, vaan se koskee vertikaalisia tasoja.
Tällä tavalla siiloutmiskierre on valmis ja se jatkaa leviämistään työnjohtotasolle. Raja-aidat kohoavat kuin keväinen ruis ja kohta jäykät sektorit ulottuvat huipulta laaksoihin. Siiloutuminen on kuin ylimääräien luonnon laki, jonka dna on lähtöisin johtajien omista dna:sta. Toisaalta siilotuminen on välttämätöntä seurausta siitä, että johtajalle on annettu tehtäväksi johtaa tiettyä yksikköä ja tähän on sisään rakennettu vaatimus pitää myös oman yksikkönsä puolta. Tällaisessa puolen pidossa on aina siemenet siiloutumiselle.
Yksi syy siiloutumiseen on ylimmän johdon asenne on nähdä oma tulosyksikkö tavalla tai toisella yltiö erinomaisena. Johtajan näkemys erinomaisuudesta voi joskus nojautua vain perusteettomaan näkemykseen, että hän soveltaa johtamisessaan moderneita työtapoja. Tuodessaan näitä erinomaisuuksiaan jatkuvasti esille seminaarissa muiden kyllästymisreaktioiden seurauksena toiset päälliköt alkavat karsastaa kyseistä yksikköä, mistä seuraa tätä yksikkö koskeva siiloutuminen, joka käytännössä on eristämistä.
Kommentit
Lähetä kommentti