Siirry pääsisältöön

2584. Orpo ja Mykkänen ovat kadottaneet laumansa – patruunat evät odota

Kokoomuksen Orpo ja Mykkänen ovat tämän päivän joukkonsa kadottaneita sielun paimenia, joilla ajatus pätkii ja lauma karkailee. Tyyppeinä he ovat kympin poikia, joiden ilme ei rakoile eikä sorniido säröile. EU:n apupaketti työnnetään tyhjään huoneeseen. EK:n rivistö jo järjestäytymisellään eduskunnan käytävälle riviksi saa kympin pojat tyhjän äänestämisen sijasta ottaman paketin huoneesta hyväksyttäväksi. He sallivat hallituksen Mikkosen rauhassa keroa suurvoitostaan, kuin Raatteentiestä, laajentaa vain hieman Saimaan norpan kalastusoikeuksia. Sivistyspuoleen kiltit pojat tottuneina suuriin lukuihin eivät olleet moksiskaan 35 miljoonan euron tiedeleikkauksista, vaan selkänsä Stubbille ja Kataiselle kääntäneenä tuijottivat uusinta ennustetta 20 pinnan kuntavaalituloksesta.

Koko maa saa olla pelonsekaisesti varuillaan odotellessaan EU:sta tulevaa Suomen hyväksyntää vaativaa ja koko Euroopan pelastavaa seuraavaa elvytyspakettia. Kun komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korostaa tulevan paketin olevan ainut kertainen, Orpo ja Mykkänen näkevät seuraavan paketin olevan ainutlaatuisia. Tähän tulokseen tulee, kun katsomasta tarkkaili poikien sanailua nykypaketista laumansa keskellä.

Nyt Vapaavuoren ollessa vapaalla jalalla olympiatehtävissä, hänen olisi kiireen vilkkaa tultava Orpon ja Mykkäsen neuvonantajaksi. Loogisesti ja suppeasti katsottuna tätä ei tule tapahtumaan, sillä Niinistön aika presidenttinä loppu sopivasti yhtä aikaa Vapaavuoren olympiakomitean puheenjohtajuuden kanssa. Turha arvata kumpi voittaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *