Siirry pääsisältöön

2539. Rahaministeri lupasi tutkia moraaliaan

Leipää ovat leivän murkutkin, sanoo pohjalainen sanonta. Tämä tulee väkisin mieleen Suomen runsaan kahden miljardin euron osuudesta EU:n tukipaketista. Se on noin kolme prosenttia valtion budjetista ja 0,05 maamme bruttokansantuotteesta. Rahasumma ei pidä ylenkatsoa, mutta ei se riitä tikapuiden rakentamiseen paratiisiin. Ainoastaan se panee hyräilemään Baddingin sanoittama ja laulamaa Paratiisi musiikki kappaletta. Sekin on parempi kuin emännän panema kivi paimenpojan leivän sisään.

Verrattaessa tilannetta keskivertoperheen tilanne konkretisoituu.   Perheen bruttotulot vuodessa ovat noin 40000 euroa ja tästä 0,06 prosenttia on 24 euroa. Jokainen sentti köyhälle on rahaa, mutta kaksi euroa kuussa on vain euron varjo. Kun maamme kaiken lisäksi joutuu maksamaan tuen takaisin, jokainen havahtuu EU-tuen mitättömyyteen,

Nyt maamme hallitus on äytynyt nostamaan profiiliaan sillä, miten nämä sadasosa prosentit käytetään. Vihreät ovat virittäneet jo voiton liput liehumaan arvellessaan saavansa käyttää rahoista miljardin vihreän värin kirkastamiseen. Innovaatio- ja digiporukka miettii suu ammollaan, mihin se miljardin tuhlaa.

Tekstin pessimistinen sävy johtuu siitä tosiasiasta, että yhtäkkiä ulkopuolelta tulevalta buustia yritys ei ole valmis käyttämään järkevästi sitä ja rahat voivat kadota saman tien ilma suunnitelmallisuutta joron jäljille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *