Mummoni tuli
valituksi valtuuston lähinnä ahkerana paikallislehteen kirjoittajana ja kiivaan
lestadiolaisuutensa takia. Nykymainosmaailman silmissä on kova temppu toimia
seurojen järjestäjätalona ateriapalveluineen.
Isoäitini toimittua
kolme kuukautta kunnan valtuuston jäsenenä, hän yhtenä kesäisenä lauantaina
palattuaan polkupyörällä kokouksesta sanoi. -Nyt riittää. Maalaisliiton
edustaja oli haukkunut vennamolaisen mummoni maaseudun myyräksi, joka syö
tavallisen maanviljelijän leivän antamalla maita evakoiden viljeltäviksi.
Kiivas
mummoni oli pitänyt palopuheen lyttäämällä maalaisliittolaiset vekselivetoiseksi
setelirankaisiksi poliittiseksi rahaherroiksi, joka ei ymmärrä, miten kunnan asioita
tulisi hoitaa. Ryhmä kuri oli saanut myös huutia. Hän Amerikassa asuneena ja
entisenä Buickin omistajaa ymmärtää, mitä työ on ilman lepoa ja millaista elämää
Detroitin laitaosissa asuminen on. En ihmettele yhtään, miksi mummoni joutui sivuraiteille
valtuustotyössä.
Maailma on
muuttunut näistä ajoista, mutta tosiasia on edelleen joutuminen sivurooliin
valtuustotyössä, ellei taivu kompromisseihin. Ne, jotka nyt lähtevät ehdolle
vain kasvattamaan puolueen ääni määrää, ovat puoleen harmaata massaa, jota
jokainen puolue tarvitsee. Ne, joilla on omia visiota ajettavakseen, kannatta
lähteä mukaan kokemuksen kartuttamiseksi, sillä jonain päivänä hän on toteuttamassa
visiotaan. Niille, jotka lähtevät mukaan suvun perintönä, voi olla vaikeaa
ajatella itsenäisesti. Tai he ovat saaneet kotoaan niin voimakkaan
puoluekasvatuksen, etteivät huomaa ajattelevansa muiden aivoilla, vaan pitävät
ajatuksia ominaan. Tämä on yksi ihmisluoteen monista säikeistä.
kunnallisvaalit,
kunnanvaltuusto, ehdokas
Kommentit
Lähetä kommentti