Siirry pääsisältöön

2144. Ministeri Terholle päällystakki EU-kokouksiin

     ”Ulkopolitiikassa Saksan SPD haluaa kehittää EU-tason vero- ja sosiaalipolitiikkaa. Schultz kannattaa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ajatuksia EU:n uudistamiseksi. SPD vaatii, että Saksan hallitus sitoutuu samaan linjaan, Schulz sanoi” (https://yle.fi/uutiset/3-9958181). Saksan tuleva hallitus saa siis keskeisen ministerin, joka kannattaa Ranskan Macronin tavoin EU:n kehittämistä liittovaltioksi.
     Merkittävää tässä kehityksessä on havainto, että Suomi ei toimi missään EU:n ajankohtaisessa hankkeessa johtavassa asemassa. Tämä Suomen hallituksen linjan passiivisuus saa nyt vahvat haastajat EU:n kahden vaikutusvaltaisimman maan ajaessa EU:ta kohti liitovaltiota. Liittovaltiota puolustajien voima on kasvanut entisestään Britannian Brexitin ansiosta.
     Suomen passiivien EU-politiikka ei ole yllätys nykyiseltä hallitukselta, jonka EU-ministerinä toimii poliitikko tehtävänään Suomen irrottaminen EU:sta tämän hallituskasuden jälkeen. Tämä ei ole koko maailman sivun ihmeellistä, mutta Suomen tilanteessa käsittämätöntä. Sen vielä jotenkin ymmärtää, että EU-ministeri on EU-vastainen, mutta Suomen pois jättäytymistä EU-projektien johtopaikoilta ei voi ymmärtää.
     Vetäytymisen seuraukset ovat Suomen tulevaisuuden EU-politiikan kannalta tuhoisaa koska, jos nyt ei olla mukana, ei sitä voi olla menestyksekkäästi myöhemminkään, vaikka kuinka haluasi. Tässä pätee se yleinen viisaus että, jos vaikutuskanavat kerran tukkeutuvat, niin niiden avaaminen tulee olemaan jatkossa vaikeaa. Sitäkin on vaikeaa käsittää, että EU-ministerin poliittinen kannatus nauttii kansalaisten keskuudessa vain 0,2prosentin luottamusta. Tämä ei ole vain demokratian loukkaamista, vaan myös kansan huijaamista. Se on samankaltaista luihuilua kuin ketun toimiminen eläinten kokouksen puheenjohtajana niiden päätettäessä vahtivuoroistaan.
     Hallituksien onnistumisia aivan oikein arvioidaan jälkikäteen. Kataisen hallitus sai niskaansa saamattomuuden manttelin. Sen paino on vielä helppo kantaa suojautumalla harmaan taka-talven taakse, mutta Sipilä ei pääse pakoon laaja-alaista epäonnistumistaan. Sen sijaan, että se olisi ollut vain saamaton, se jätti soten hortoilemaan markkinoiden riepoteltavaksi, Hiilamon sanaoin: nnäin sotesta tuli sekundaa (https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005483366.html) ja maan historian suurimman hallinnollisen maakuntahankeuudistuksen hökkelikyläasteelle, jota ei voi korjata muutoin kuin purkamalla sekä EU-politiikan surkastumisvaiheeseen.

PS Saarikkokin myöntää, että sote on epäonnistunut (Uusi-Suomi 9.12.).
   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *