Siirry pääsisältöön

1498. Ministeri 60-lukulaisensa modernistina


     1960-luvulla elokuvaa ravisteli modernismin aalto Itä-Euroopasta, Britannian, Intian, Japanin ja Brasilian kautta Yhdysvaloihin saakka. Uskottiin, että luovalla kameratyöskentelyllä voidaan rakentaa sisällön ydin. Syntyi kuitenkin vain modernismi itsensä takia.

    1970- luku tuuppasikin kameran takaisin palvelijan rooliin. Siitä alkoi käsikirjoitusvetoinen laatuelokuvien rynnäkkö.

     Lukiessa Talouselämä-lehdestä 9/2015 Sanni Grahn-Laasosen ja Olli-Pekka Heinosen juttua julkishallinnon kehittämisestä tuli mieleen 60-luvun kameratyöskentely, hajanaisia mielikuvia ilman sisältöä.

     Kirjoittajien sloganit ”Muutos ei synny käskemällä, ”Julkisen hallinnon pitää siirtyä kansalaisten kanssa samalle puolelle tiskiä”, jne ovat vain vanhoja kamerakuvia. Grahn-Laasosen hallintomodernismi poikkeaa kuitenkin vaarallisesti 60-lukulaisesta modernismista siinä, että Grahn-Laasosen opit tarjotaan median välityksellä koko yhteiskunnalle.

     Alakommenttina voidaan vielä mainita, että Grahn-Laasosen ja Heinosen peräänkuuluttama kansalaisen tarpeista lähtevä digitalisointi on tyssännyt julkisen sektorin ict:n hajaannukseen. Hajaannus on seurasta siitä, kun kirjoittajien oma kansanliike, kokoomus purki yhtäkkiä valtion ict:n sääntelyn ja avasi sen kilpailulle. Seurasi 10 miljardien eurojen harharetki. Nyt ict:n käsistä karanneita päitä ollaan kiireellä kokoamassa yhteen.

     Kehittämisprojekteja ei voi korvata spontaaneilla kokeiluilla, kuten kirjoittavat antavat ymmärtää. ”Kansalaiset ovat tarpeidensa parhaita asiantuntijoita” kuuluu sarjaan ”kamera kiertää”.

     Kun Grahn-Laasoselle näyttää kertyvän tavallista nopeammin kokemusta julkisen hallinnon johtamisesta, olisi odottanut häneltä syvällisempiä näkemyksiä siitä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *