Siirry pääsisältöön

Tekstit



3088. Synnin luonteeseen kuuluu, että se kiihottaa ja kaduttaa

Jälkiviisaiden kiivailujen luonteeseen kuuluu, että ne väillä kiihottavat, jolloin niiden kanssa tanssiin lähtö voi uuvuttaa ja välillä latistavat, jolloin on parasta vain mukautua suureen yhteiseen uomaan. Tervoa mukaillen, jos haluaa pysyä mukana päivän pyörässä, parasta on uida pää pystyssä horisontteja pälyillen ja draaman kaaren laskiessa hypätä lähimmälle lumeen lehdelle. Jos mielenkiinto itseään kohtaan on loputonta, on parasta kääntää huomio odottamisen taajuudelle, sillä aina tulee hetkiä, jolloin alkaa jotain tapahtua, mutta kuitenkin niin, että haksahtaa mieluimmin hitaaseen hevoseen kuin nopeaan partneriin. Moni kuvittelee, että elämässä riittää, kun on saanut 100 metriä etumatkaa unohtaen sen, että aina elämä ei ole suurta ja yksinkertaista.

3087. Siellä missä juopotellaan, hän on paikalla

  Ylen Jälkikaronkka yritti peittää järkytyksensä vahtimestarien tuomiin viime tonttuleikeissä käytettyihin villapuseroihin karonkkalaisten saatua tietää, (jälkeen päin virheellisesti), että yksi Suomen hämähäkkilaji oli myrkyllinen ja se oli muninut munansa mainittuihin villapuseroihin. Huhujen mukaan näiden hämähäkkien munat ihmisen tukkalaiteessa sai omistajan aivot turpoamaan. - Se on vain tarua, lohdutteli rohkein karonkkaisista. Erästä karonkkalaista alkoi kynsityttää alapäästä niin, että Vaha kunnon Bäcksröm tilattiin viilaamaan liiat villat pois. Avaruustieteilijä oli juuri tässä vaiheessa saanut tietää, että komeetta N2nj kolmekertoma   V potenssiin V oli törmäämässä Putinin huvilaan, ellei Kanadan luoteisrannikon nousuvettä saada pysähtymään tasolle +9 metriä. Nyt pitää saada paikalle Ylen paras pikatoimittaja, joka juuri seisoo vuorotellen Seinäjoen ja Iisalmen asemilla odottelemassa kosintaa entiseltä ja toiselta exältään. Naisen saapuessa kummankin exänsä kanssa v...

3086. Siinä virassa on siedettävä satunnaista pilkkaa

Ylen aamussa rajan pinnassa asuva virolahtelaismies on keksinyt passitarkastusjonossa odottaville venäispakolaisille eliksiirin juotettavaksi piristytarkoituksiin. Sen ansiosata idän maan jonossa seisovat eivät yksinomaan ihmiset, vaan autokunnat, olivat kääntyneet kohteliaiden rajanaisten ohjaamina palmukujalle, joka alku kilometreillä oli muistuttanut tietä korkeuksiin, pilvien yläpuolelle sijaitsevaan paratiisiin, mutta parin mutkan jälkeen se muuttui tavalliseksi rajaseudun kärypoluksi. Koska tässä vaiheessa kärry uraa reunusti karhu laumojenkin rynnäkön estävä läpipääsemätön kuusikko, matkaa oli pakko jatkaa, vaikka kaukaisuuden vaaralla jo pilkotti jostain syystä räjäyttämättä jäänyt valtava Lenin kokovartalo patsas. Kiihko putinisti tulenjohto luutnantti vaati läheisen tykistöpatterin keskitystä tuhoamaan patsaan, mutta vanha talvisodan käynyt vääpeli repäisi luutnantilta 30 kiloa painavan radiopuhelimen pois mylvien painavasti, että jos tilaat tuli-iskun, kokemus sanoo, että se...

3085. Suomessa on kolmenlaisia liikemiehiä

1. Liikemies kulkee koko ajan antennit haravoimassa enemmän tai vähemmän kannattavasti toteutettavia ideoita ja haalimassa niille rahoittajia (sijoittajia). Valta osa niistä jää ja idea- tai aieasteelle. Liikemies pysyy kiireisenä ja aina valmiina keskustelemaan vaihtuvan osan verkostonsa jäsenten kanssa projektien toteuttamismahdollisuuksista. Usein jäljelle jää vain keskeneräisä aieprojekteja tai aikeita. 2.    Heidän menestyksensä perustuu tietyn toimialan perinpohjaisen perehtymiseen ja sen varaan rakennettuun pitkäjänteiseen yrittämiseen. Tulos kasvaa vähitellen eikä yhtäkkiseen neronleimahdukseen rikastumisen mahdollisuudesta. Vaikka vaurastumista on, sitä ei esitellä muille, ei ainakaan näkyvästi. Jokapäiväinen elämä on riittoisa näyttäytymättä kuitenkaan julkisuudessa. 2. 3. Menestyminen perustuu vähitellen tapahtuvaan verkottumiseen, mitkä avaa mahdollisuuksia monen suuntaiseen ja monipuoliseen liiketoimintaan. Vuosien mittaan bisnesmalli kehittyy liiat rönsyt karsi...

3084. Poliittinen taskulaskin tikittää Venäjän mahtailun mahalaskuksi

Aluksi Neuvostoliitto oli suuri ja mahtava, seuraavaksi laaja ja mahtipontinen ja viimeksi laaja ja rampa ja lopuksi aapasuo kaupunkeineen ja kylineen. Vaikkei käytävä Ukrainan sota ole onneksi mitään maailmansotien rinnalla, Venäjän kyvykkyyden sodan käyntiin kuitenkin monet mediassa esiintyneet sotastrategit ovat asettaneet hyvin kyseenaliseksi maan itsensä antamaan kuvaan verrattuna. Mahtailulla ja uhkailulla on hyvin rajalliset vaikutukset nykyaikaisessa informaation maailmassa, joka armotta paljasta bluffit. Jotta Venäjän kaltainen laaja maa pystyisi liikekannallepanon jälkeiseen totaaliseen sotaan, liikekannallepanon pitäisi jo sinällään onnistua. Näyttää siltä, ettei sekään onnistu. Jos se syystä tai toisesta onnistuisi, monien sotastrategisten järjestelmien pitäisi kyetä toimimaan erikseen ja integroituna. Toisin sanoen pitää olla valmiina ja testattuina kyberturvallisuuden toimivat elementit. Näitä ovat mm sadat satelliitit tuottamassa jatkuvasti ajantasaista informaatiota n...

3083. Jälkiviisaiden mukaan marjastajat Keski-Pohjanmaalle nostamaan bkt:ta

Ylen Jälkiviisaat oli saanut salaisen toimeksiannon tuntemattomalta, mutta vaikutusvaltaiselta kokoomuksen kärkikolmikolta, laatia salaa ratsastushallin takana toimintasuunnitelma sulkea Venäjän vastainen raja itään karanneilta antikokoomuslaisilta. Tämä oli vain osa operaatio koota tämä porukka Sallan korkeudelle yhteen poroerottelu aitaukseen ja kouluttaa siellä porojen heinien seassa heidän uskollisiksi Meidän Kansa puolueen jäseniksi. Erotellun johtaja oli närkästynyt, kun suurimman poron ruhjoma köriläs toisen silmänsä menettäneenä oli väittänyt lukevansa vain ”Lapin Kansan vaikeudet” lehteä ja nyt sekin ilo oli puoliksi mennyt. Viisain Jälkiviisaista oli ollut yhteydessä oikeuskanslerin ottopoikaan. Hän oli opastanut viemään karkulaiset Keksi-Pohjanmaalle nostamaan asukkaiden keskiansioita, jotka laitakylillä olivat laskeneet alle puolukka kilon hinnan. Teräväpäisin erikoisväittelijä Valtion Talouden Tuho Tutkimuslaitoksesta sanoi anoppinsa ennustaneen puolukka kilon hinnan nouse...

3082. Ylen Jälkipörssiä Arkangelin pormestari sekoitti gigawatin gigolo kauhuun

Ylen Jälkipörssi oli heti aamulla päättänyt väkeltää auki kunnianhimon solmun Uniperin saksalaisen omistajan lompakon ympäriltä. Uniperi on lähtöisin suomalaisugrilaisesta sanavarastosta tarkoittaen takaperin nukuttua yötä. Silloin ensin iltaunen aikaan nähdään näkyjä Lemmenjoen Jyrängön kosken päättymättömästi ryöppyävästä kultakolikko virrasta, jonka äärelle koko Lapin alueelta, koukaten Kuolan nimimaan puolelle, pakko mobilisoidaan poromiehet ja poroerottelua katselemaan ja kaitafilmaamaan tulleet saksalaiset turisit. Tässä kohtaa Ahosenniemi katseli kattoon ukkosen julmalta apua pyytäen. Heidät pakotettiin tukkimiehen kirjanpidolla, kuinka monta gigawattia sähköä meni suoraan Valkoiseen mereen eli Arkangelin pormestarin sähkövoimalaan. Saksa liittokanslerille jollekin Schuhoffelle piti raportoida gigawattien määrästä. Tämän asian kirjanpitäjiksi oli arvalla valittu kovasti hiihtämään pyrkinyt, mutta silti paikalaan pysyvä, lukuun ottamatta jatkuvaa kompastelua, böömiläinen talonpok...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *