Siirry pääsisältöön

Tekstit



2666. Tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että olen tavallinen ihminen

Kokoomus viljelee usein sanontaa dynaaminen talouskasvu.   Dynaaminen merkinnee jatkuvasti kehittyvää tai muuttuvaa. Harvoin kuulee tai näkee jonkun tarkoittavan dynaamisuudella muuttuvaa kannatuksen laskua Onpa kokoomuksen Häkkänen puhunut dynaamisesta kannatuksen noususta. Kaupungin johtaja Vartiaisen lempi lause oli ja on, kun veroja madalletaan, tapahtuu talouden dynaamista kasvamista.  Nyt lähestytään dynaamisuuden sielun ydintä, sen mustaa pistettä, mikä ei hevin anna peittää itseään muulla kuin kultaisella matolla. Sana onkin niin mystinen, että vain taloustieteiden approbaturin suorittaneelle ojennetaan saunan takana juhlallisin menoin avain dynaamisuuden ymmärtämiseen. Dynaamisuus sanan kuullessaan mieleen nousee taikamylly, jonka sisään lapattaessa tyhjää jyvä rännistä tulee kulta jyviä. Tämä nuhruinen totuus ei  vääjäämättä olekaan mielikuvituksen laukan aikaan saannos. Turha tyytyä mielikuvitukseen. Hjallis onnistui salaa Sipilältä kehittämään tällainen mylly ...

2665. Tämä sopii sille, joka on valmis pilamaan elämänsä

Metafora poliisin budjetin paisuttamisesta löytyy historiasta. Ennen vahaan eräs ihmisryhmä kerjäsi talo talolta ruokaa. Seuraava vuonna ei tyydytty ruokaan, vaan piti saada puoli häkillinen heiniä. Seuraavan vuonna piti saada ruoan ja heinän lisäksi pyykätä talon pesutuvassa. Eilinen eduskuntakeskustelu näytti kansalle raadollisesti, miten kokoomuksen Orpo kiihtyi ennennäkemättömällä tavalla harjoitellussa palopuheessaan poliisin määrärahojen nostamiseksi. Hän ylitti kiivaudessaan yksityistämisen ajamisensa hurjuuden tason. Keskustan puheenjohtaja Saarikko ei saanut näyttää hymyilevältä. Niin tuima oli tunnelma. Jos Helsingin Sanomien tieto pitää paikkansa, ei voi välttyä ajattelemasta, että poliisi saattaa toimia moraalin ulkorajalla resurssi neuvotteluissa. Poliisilaitoksien päälliköt ovat pohjustaneet määräraha vaatimuksiaan neuvottelemalla alueen kansanedustajien kanssa. Jos näin on, poliisipäälliköt ovat saattaneet menettää kykyään suhteuttaa poliisin toiminta yhteiskunnan tu...

2664. Kun pääministeri oli mannerten välinen nahjus

Media pohtii ja arvuuttelee vilkkaasti Saksan vaalituloksen poliittisia seurauksia. Vaalit voitti täpärästi sosiaalidemokraattien Olaf Scholz. CDU:n Armin Laschet sai 1,6 prosenttiyksikköä vähemmän ääniä. Saksaa nöyryytettiin sen hävittyä hyökkäyssodassa muuta maailmaa vastaan. Nöyryytys oli näennäinen, sillä koulutetuilla natsijohtajilla ja tiedemiehillä oli kova kysyntä sekä itäblogissa että lännessä. Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska tavoittelivat kilvan natsiupseereita tiedustelu palvelutehtäviin riippumatta siitä, olivatko miehet osallistuneet juutalaisten kansanmurhan vai ei. Hyvänä esimerkkinä älymystöstä oli ydinfyysikko Braun, joka pikakiidättäminen Yhdysvaltoihin jatkokehittelemään ydin pommia. Katolinen kirkko toimi natsien emäsuojelijana kyyditen heitä Etelä-Amerikan maihin Churchillin kostopommituksien seurauksena Dresdeniin kaupungin historiallinen ja kaunis katedraali tuhoutui maan tasalle tuhansien ihmisten tempautuessa ilmavirran muka sanan mukaisest...

2663. Suomalainen ja intialainen rikostutkinta

Netflixin dokkarissa käsitellään melko monipuolisesti poliisin suorittamaa rikostutkintaa. Ainoa kolonialistinen tuntomerkki on poliisilaitoksen portin sotilas kivääreineen tekemässä paraati elettä nostamalla toista polveaan ylös. Ilmeisesti maan valtavasta väkiluvusta johtuu, että pienenkin rikoksen tutkinnassa poliisiporukkaa on runsaasti. Usein rikospaikka tutkinta pelkistyy vain käynniksi rikospaikalla. Sormen jälkiä ei etsitä puhumattakaan dna analyysin tekemistä. Silmiin pistävää on lukuisten videokameroiden määrä jokaisessa kadun kulmassa ja tienpätkässä. Paikallinen poliisi johtaja voi komentaa kymmenpäisen porukan katselemaan video kelauksia edes takasin. On hämmentävää havaita, kuinka usein ja jopa ammattimaisesti porukka käyttää tätä tekniikkaa tapauksen selvittämisessä. Jos videolla havaitaan epäilty, muttei tunnisteta nimeä, kutsutaan suuri määrä tapahtumapaikan ihmisiä katselemaan videoita epäilyn nimen saamiseksi. Yhdessä tapauksessa paikallisen bordellin kaikki nais...

2662. Yliopiston johtaminen ei ole vaikeaa, mutta hyödytöntä

Päivän Helsingin Sanomissa oli reportaasi yliopiston toiminnasta, rahoituksesta, konsernijohtamisesta, lähijohtamisesta ja opiskelusta sekä henkilöstön hyvinvoinnista. Kaikki suuria asioita. Minulla oli mahdollisuus kokea yliopisto monista näkökulmista eri syistä, joista pienin ei ole pitkäksi venähtänyt opiskelu aikani. Sitä en lähde selittelemään. Opiskeluni kruunasi matematiikan historian tentin läpäiseminen. Toinen tutustumiseni yliopistomaalimaan tapahtui, kun 1990-luvulla konsultoin yliopiston ylintä johtoa. Yliopisto on erityisen voimakkaasti sektoroitunut konserni, jota rotevasti ohjaa rahoitus. Tästä luonnollisena seurauksena on rahoituksesta kilpaileminen ei yksinomaan tiedekuntien vaan myös laitosten välillä. Tiedekunnan eroavat sen suhteen suuresti, kuinka paljon toiminasta opetuksen lisäksi toteutuu projekteina. Resurssien allokointiin vaikuttaa myös melkoisesti, kuinka paljon aloitettujen projektien läpivienti maksaa. Kaiken kaikkiaan liikkumavara resurssien uudelleen...

2661. Poliisi on tehnyt määrärajojensa ruinaamisesta taitolajin

Heti alauksi on sanottava, että tämä on vain eduksi poliisille. Niinpä poliisin toiminta valtion budjettiehdotuksen poliisi osion laadinnassa on ihailtavaa ja hatun noston arvoista. Yleisesti ottaen se on siistiä ja sana valinnoiltaan sujuvaa ja kansalaisten sieluja koputtelevaa sekä päättäjien aivo nystyröitä häiritsevää. Poliisi on budjettinsa lihottamisessa onnistunut organisoimaan vaatimuksensa kadehdittavan hyvin likaamatta kuitenkaan johdon käsiä. Harppaus tässä ruinaamisessa on mennyt valtavasti eteenpäin siitä, kun konsultoin poliisia VM:n nimiin 1970-luvulla. Silloin piippua poltteteva poliisijohtaja Jousimaa savunsa takaa naureskeli meille alokkaille. Poliisiylijohtaja Erkki Korhonen ei sekaantunut osastolla budjettiasioihin, vaan neuvotteli ne suoraan VM:n kanssa. Mutta on tässä menty eteenpäin. Määrärahojen kartuttamisen on ottanut tosissaan Suomen Poliisijäjerstöjen Liitto ry:n puheenjohtaja Jonne Rinne, joka Ylen radiossa ja televisiossa pääsee esittelemään jäsentensä r...

2660. Ylen aamun Jälkiviisaat oli veitikkamaisella päällä

Kreeta Karvala oli vieläkin innoissaan, kun hän oli tullut poskisuudelluksi Ranskan maan häissä. Tämän kohtauksen jälkeen koronapassia oli mukava veivata sinne tänne. Passiin vedettiin taas mukaan perussuomalaiset, koska maahanmuuttajilta ei näytä vaadittavan kuuluisaa passia. Karvala hymyili entistä viehkeämmin huomatessaan PS:n jättäytyvän näin maahanmuuttajien puolelle korona passissa. Jan Erola levitteli laajaa-alaisesti käsiään osoittaen näin ajatustensa suuruutta ja tyrmäystä rokotevastaisille. Kädet tekivät niin rotevia kaaria, että hän varmasti studiosta päästyään ottaisi ensimmäisen vastaantulevan rokotevastaisen käsittelyyn pitäen tälle kiivaamman puheen, kuin Paavo Ruotsalainen saarna pohjalaisille. Pohojanmaan miehet uittivat saarnamiehen Lapuan joessa, koska siellä päin ei ole järviä. Uittamisesta ei kenenkään kannata suuttua, koska tämä on vieläkin tapa Pohjanmaalla. Sen seutukunnan kantaravintola Manalan kätköissä on ohjekirja, miten vastaan hangoittelijoita koulutetaan....

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *