Siirry pääsisältöön

Tekstit



2586. Mies väitti käyneensä niin pohjoisessa, että piti olla kontallaan, ettei pää ota kiinni taivaaseen

Pidämme koko ruumistamme teoksena, josta olemme tohkeissamme, mistä vierustoverimme eivät välttämättä ymmärrä sanaakaan. Nämä lauseet pärähtivät päähäni lueskellessani raastuvanoikeuden määräämänä pesänjakajana isäni kuolinpesän kirjeitä. Selvitystyön edetessä ensimäistä kertaa pääsin lähelle isäni ajattelu- ja elämäntapaa sekä seurapiiriä, jonka kanssa hän sodan jälkeisenä toimissan eli ja työuransa suoritti. Hän ei sodan loputtua pääsyt täysin irti komppanian päällikön roolistaan, mikä häiritsi hänen ydinpiiriään. Tämä päivän nuorison päissä varmaan kilahtaa tai ainakin lehahtaa huvittunut ilme kasvoilleen heidän lukiessaan silloisten nuorten kirjeitä toisilleen. Kirjoittelun edetessä jossain vaiheessa pojalta tulee pyytämättä lause, jossa hän selvittää miellyttävää ja miehekästä ulkonäköä tytölle. Tyttö ei jää jälkeen pojalle tämän kaltaisista mainossanoista, vaan saattaa kertoa pitkistä sääristään ja hyvästä lantiosta.   Tämän päivän nuoret eivät aina muista, miten sen ajan nuo...

2585. Kuoli ikävään aikaan, helvetin tunnistuslaitteet oli jo korjattu

Rekrytointipalvelujen käyttö sopivan henkilön löytämiseksi avoimeksi tulleeseen työtehtävään on yleistä. Tämä soisi olevan yleistä myös ylemmissä johtopaikoissa, koska niihin usein valitaan urasuunnitelman tai jonkin muun kriteerin mukaan organisaation sisältä oma nainen tai mies. Meneillään olevassa VTV:n pääjohtaja jupakkaa ei oli syntynyt, jos talousvaliokunta olisi käyttänyt nimityksen tukena pätevää rekryfirmaa. Näissäkin tapauksissa ulkopuolisen ammattilaisen suositukset toimeen kykenevistä henkilöistä ovat arvokkaita. Oikein ja rehellisellä mielellä käytetty ulkopuolien ammattitaitoinen voi osoittautua kullanarvoiseksi. Näillä headhuntereilla useimmilla on kertynyt ”pankki” sopivista tointa vaihtavista henkilöistä. Headhuntereiden käytössä kannattaa muistaa tiettyjen ongelmien esiintyminen. Jos talossa on virkkaa/tointa hakeneita päteviä henkilöitä, mutta joita kyseinen headhunter ei ole haastatellut, nämä henkilöt kokevat tulleensa syystä kaltoin kohdelluiksi. Pahaa mieltä li...

2584. Siellä vallitsi arvoituksellinen kunnioitus valhetta kohtaan

Poliittinen globaali järjestys on muuttumassa. Joku voi sanoa. -Tietenkin, koska se muuttuu ajan muuttumisen mukana. Kaikkien suuria muutoksia epäilevien on tunnustettava, että Trumpin vaihtuminen Bideniin kasvatti tällä akselilla arvioidun muutoksen tappiin. Niin suuret olivat erot heidän sisä- ja ulkopolitiikkojen kesken. Hyväveli Putin vaihtui arvaamattomaan ja epäluotettavaan Putiniin ja taivaanrannan maalari Trump jäi ihailemaan luomukisaan kansantajuisen Bidenin tulessa valtiomiesmäisesti neuvotteleman hyvässä hengessä EU-johtajien kanssa.   On myönnettävä henkilöiden persooniin perustuvan tarkastelun olevan heikko metodi maailmanpolittikan harppauksien ja epäjatkuvuuksien luotaamiseen. Tosiasiassa Venäjän ja Yhdysvaltojen suhde ei ole lähtökohdissaan juuri muuttunut. Toinen on aiempaa enemmän arvaamattomampi kuin ennen ja Biden on Trumpia sivistyneempi reaalipoliitikon. Taloudellinen tilanne Venäjällä heikkenee edelleen negatiivisen tuottavuuden ja korruption takia, joiden...

2583. Hänessä on pisara vainoharhaisuutta sekoitettuna suuruuden hulluuteen

Massamme tapahtuu harvoin nimitystä valtion virastojen johtotehtäviin ilman julkishallinnon kokemusta. Ennen Tytti Yli-Viikarin nimitystä tällaiset virkamääräykset mahtuvat yhden käden sormiin. Kokemukset eivät ole olleet kovin myönteisiä. Ehkä suurin  ongelma näillä johtajilla on viraston rahojen käyttö omiin tarpeisiin. Näyttöä on. Toisena suurena syynä epäonnistumisiin ilmeisesti on passittavan yrityksen halu päästä nätisti eroon epäpätevästä johtajastaan. Näyttöä on tästäkin. Tullessaan virastoon yritysjohtaja ei useinkaan viitsi tai halua perehtyä, millaisen logistisen järjestelmän virasto muodostaa, puhumattakaan, miten sitä tulisi kehittää. Tämä on tuoreen pääjohtajan suurin haaste, mitä hän ei voi yksin runnoa läpi. Viraston johdolle asiakaskäsite ei aina ole yksiselitteinen, ajatellaanpa vaikka tuomioistuinta. Onko asiakas tuomittava, rikoksen uhrit, uhrin läheiset, surmassa kuolleen omaiset, oikeusvaltio, kansalaiset, lain säätäjät? Yli-Viikarin tapauksessa näyttää,...

2582 Halla-ahon mielen anatomiaa

Moni ei tunne Jussi Halla-ahoa henkilökohtaisesti, en minäkään. Hänen pitkään jatkuneen puoluejohtaja uransa ja siihen liittyvien näkyvyytensä ja esiintymisensä takia itse kukin voi vain arvioida hän personaalisuuttaan. Tietenkin tällainen jokamiehen metodi köykäisyydessään sallitaan mahdollisille äänestäjille, muttei psykoanalyytikoille. Halla-aho on älykkö, kuivahkolta näyttävä, sulkeutunut introventti. Kysymysmerkiksi jää, osaako on suhtautua myötämielisesti häntä vaatimattomimmilla älyn lahjoilla omaaviin kanssa ihmisiinsa. Tämä on ilmennyt lyhyillä viiltävillä sutkauksilla, joita moni ei edes huomaa. Empatiasta hänestä ei voisanoa juuta eikä jaata, mutta monilapsisen perheenpäänä tätä taitoa lapset ainakin opettavat hänelle.. Todennäköisesti hän on delegoija. Kriisinsietokyvyn täytyy olla melkoinen ja tästä seuraa myös, että hän osaa ajatella ja toimia strategisesti. Vaikaa sanoa, onka hän kunnianhimoinen vain itsellee. Olisi hyvin mielenkiintoista nähdä ja kuulla hänet johtam...

2581. Lahjonnalla on monta nimeä: puoluetuki, lahjoitus, lobbaus, yritystuki, yritysrahoitus

Uuden Suomen puheenvuoro osiossa Jussi Niinistö johdatteli keskustelua netti äänestyksen puolesta. Monet kanssa kirjoittajat kannattivat sen käyttöönottoa, sillä onhan seuraavien kuntavaalien äänestämiseen neljä vuotta. Siinä ajassa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen porukkoineen ehtii saada aikaan toimivan netti äänestys järjestelmän. Suurin pulma on monelta äänestäjältä puuttuva netin käytön mahdollisuus. Kirjastoihin tällainen järjestelmä voitaisiin luoda, mutta sen pitää olla hyvin yksinkertaien, luotettava ja äänestys salaisuuden takaava. Parhaimmillaan sen täytyisi sisältä selkä näppäimistö, jonka yksi painike yksiselitteisesti määrittelisi yhden vain yhden ehdokkaan, ja kääntäen yksi ehdokas määrittelisi yhden ja vain yhden näppäimen. Tähän asti ict-suunnittelija sanisi, että helppo nakki. Mutta mitä tapahtuu, kun äänestäjä painaa väärää näppäintä? Helppo nakki, peruuta lyönti. Kun äänestäjä painaa useita nappeja. Helppo nakki, peruuta kaikki. Kun äänestäjä painaa vahingossa yhd...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *