Siirry pääsisältöön

3154. Jälkihiki oli aamulla pöhinöissään sammuneesta tähdestä

Ylen Jälkihiki oli aamulla niin pöhinöissään, että nimeltään tuntemattomaksi jäänyt naisjäsen oli vaiti, mikä vahvisti hänen asemaansa puolueessa, mutta vieroitti hänet suuria urheilufilosofisia kysymyksiä pohtivasta salamafiasta kohottaa futiksen arvostusta. Sinetiksi futiksen arvostukselle jäsen Y tokaisi, että mieluimmin hän pitää myllynkiveä viikon kaulassaan, kuin on missään tekemisessä ”Futis nousuun Suomessa” hankkeen kanssa Tämä kysymys oli niin arkaluonteinen, että tuomarit ympäri Suomen olivat valmiit hyväksymään KPT:n maalit, vaikka pallo ei ollut saavuttanut edes rangaistuspotkualuetta, sillä peliväline oli ollut koko aja tuomarin käsissä. Juha Vainion henki siis elää.

Tämä kolmoisstrategia kehittää ja edistää futista ja samalla lamannuttaa pesistä oli kuin suoraan, ikävä kyllä jo ajattelemasta lakanneen, suurgurun miljoona painoksisen käsikirjan lehdiltä ”Itkuiikat pois Suomifutiksesta”.  Jäsen K, josta ei saa sekoittaa valtavista yhtäläisyyksistä huolimatta, Kafkan herra K:on, teki kuitenkin sen virheen, että oli heti saavuttuaan Ylen eteiseen alkanut propagoimaan, että Suomen jalkapallon 31. edistämissäätiö oli tavattu kadulla tulossa takin napit auki tänne luovuttamaan ilman pelipaikka jääneen 77 exex-pelaajan adressin ja samalla ojentamaan Kafkan tähän tilanteeseen paremmin sopivan kirjan ”Suuri Sivullinen” päävalmentajalle.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *