Kirjallisuus ystäväni varotti kertomasta mitään sankaritarinoita. Niinpä kirjoitin rehellisesti, että oppikoulun pääsin 3. vara paikalta enkä osannut silloin vielä kunnolla kirjoittaa puhumattakaan murtoluvuilla laskentaa, ja sain oppikoulussa jokaisella luokalla vähintään kahdet ehdot ja matematiikassa aina. Itse ainoin purkka vihaani projektilla kirjoittaa teos Konsultin Muistelmat.
HS:ssä pohdittiin voisiko kirjallisuus olla lääke
vihan epidemiaan. Kysymykseen voi kääntää myös, onko kirjoittaminen lääke vihan
laannuttamiseen. Muutaman viikon puurtamisen jälkeen eräs kirjallisuus ystävänä
kysäisi, olenko lukenut Albert Camus’n romaania Rutto. Myönnettyäni sen joskus
lukeneeni hän kehotti lukemaan sen vielä kerran. Kirjan teksti on lyhyttä,
mutta silti ilmeikästä. En edes kuvittele olevani mikään Camus, mutta Rutto sai
minut välttämään adjektiiveja, pitkiä lauseita ja tekstin ja monipolvista
kerrontaa. Siis piti kirjoitta toettavaa tekstiä.
Onnistuin olemaan koko kirjoittamisen ajan ulkopuolinen
tarkkailija, joka kirjaa vain sen, mikä on tapahtunut. Ja se, miksi näin on tapahtunut,
pyrin sen tuomaan esille, mitä edellä olen kirjoittanut. Tällä tavalla epämiellyttävien
asioiden kirjoittamien tuntui, kuin olisi lakaissut pihan lehtiä, jolloin niin
alta paljastuvat ei totuus, vaan näkökulmani ilman turhaa tunteilua, puhumattakaan
vihasta. Kirja oli helppo kirjoittaa.
Kommentit
Lähetä kommentti