Siirry pääsisältöön

2319. Virvon varvon, viran annan, vitsa mulle palkka sulle


     Suomen usein sattuu samanaikaisesti sekä skandaali että rujo virkanimitys, eikä niillä ole mitään riippuvuutta toistaan. Näin kävi juuri hiljattain Kataisen ja Metsähallituksen Hyttisen tapauksissa. Tämä osoittaa, että sillä rintamalla jytisee jatkuvasti.
     HS:n Juha Akkanen suhtautui jutussaan  (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006249621.html)  poliittisiin nimityksiin melko myönteisesti ja arvioi niiden vähentyneen. Hänen mukaansa pitäähän uran päättäneillä politikoilla olla jokin sijoituspaikka.
     Tähän voidaan jossain määrin yhtyä, jos pätevyys on samaa tasoa kuin jollain muulla hakijalla. Kataisen tapauksessa loppusijoituspaikka Sitran johtajana vailla korkeakoululoppututkintoa on kyseenalainen, koska siinä sivuutettiin pätevämpi hakija tulevaisuuden tutkija professori Markku Wilenius. Erikoista on myös Kataisen saama 340 000 euron eroraha.
     Samana päivänä Metsähallituksen toimitusjohtaja Pentti Hyttinen erosi virastaan juuri ennen hallituksen kokousta, jossa hänet olisi hallituksen puheenjohtajan Timo Laitisen mukaan erotettu sopimattomana johtamistehtäviin.  Hyttinen saanee n. 200000 euron kyseen alaisen erorahan (
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006250473.html).
     Hyttinen sai aiemmin 2015 lähtöpassit maakuntajohtajan virasta samasta syytä. Hänen epäpätevyydestään huolimatta silloinen maatalousministeri Kimmo Tiilikainen ajoi 2016 opiskelukaverinsa Hyttisen Metsähallituksen  pääjohtajaksi saaden kuitenkin nimityspuuhistaan  ansaitun varoituksen. Nyt eduskunnasta pudonnut Tiilikainen kuuluu nykyisen hallituksen hyväpalkkaisiin neuvoantajiin. Ikävä sanoa, mutta kyllä käsi käden pesee.
     Valtiolla on noin 50 enemmistö- ja 21 vähemmistöosakeyhtiötä, joissa useissa on hallintoneuvosto. Aamun t tv:ssä esiintyneen työelämän professori Pekka Mattilan mukaan ne  ovat häiritsevän turhia. Tämän lisäksi valtiolla on 30 keskusvirastoa ja laitosta sekä suuri joukko rahastoja ja. Aluehallinnossa on kahdeksan Avia, kuusi Elyä, 18 maakuntavirastoa ja yleishyödyllisiä yhdistyksiä, rahastoja ja säätiöitä, Näissä yhteensä on noin 700 poliittisille nimityksille altista virkaa. Kuntasektorilla on näitä lisää noin 2500.  Osa nimityksistä ei näy julkisuudessa lainkaan, koska ne tehdään asianosaisen ministerin tai yksikön hallituksen päätöksellä. Siispä  poliittiset nimitykset tulevat olemaan silmänkantamattomiin seuranamme, koska ne ovat poliittisten toimijoiden yksi tärkeimmistä käyttövoimista ja uran paras kyytipojiika..  
     Haittatekijöitä on. Mm.Hyttisen tapaus osoittaa, kuinka poliittisilla nimityksillä heikennetään (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006250473.html) omaisuusmassaltaan suurimman laitoksen Metsähallituksen johtamista ja kuinka demoralisoivia signaalia se lähettää politiikasta kansalaisille. Toinen tapaus OM:ssä osoittaa, kuinka yksi poliittisesti nimitetty päällikkö sai aikaan vankeinhoidon aluehallinnon, mikä alusta lähtien muistutti hölmöläisten hommaa. Nyt sitä ollaan purkamassa. Kolmas tapaus osoittaa, kuinka kokoukset PRH:ssa loppuivat kuin seinään  poliittisesti valitun virkailijan astuessa huoneeseen. Neljäs tapaus näyttää, kuinka sattuma voi pelasta pätevän nimityksen virkaan, koska perjantaina valtioneuvoston istunnon aikaan kaikki esittelijät olivat kaupungilla ja seuraava perjantaina uusi ministeri teki oikean päätöksen..
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *