Siirry pääsisältöön

2224. Sipilän kasvaminen täysveriseksi poliitikoksi

     Yleissuomalaisiin politiikan pelisääntöihin aluksi naiivisti suhtautunut pääministeri on neljässä vuodessa omaksunut ne paremmin kuin lukkari lempivirtensä. Kuvaava esimerkki oli eilinen tv-ruudun kuva rennosti pöytään nojailevasta poliitikko pääministeristä hänen antaessa lausuntoaan medialle. Poissa olivat kankeus ja töksähtely. Totuuden vastainen puhe, joka politiikan kielestä käännettynä merkitsee valehtelua, sujuu yhtä rennosti kuin jänikseltä loikkiminen. Kesäparta lisäsi monitulkinnaisuuden tunnelmaa. Hallitusohjelmassahan ei kopattu yhteen valinnanvapautta ja maakunta, eihän. Se tulee edelleen yhtä luontevasti varmasti kuin leivosen liverrys ja öisen yön tulo. Kauden alussa julistettu avoimuuden periaate katosi yhtä nopeasti kuin lupaus hallituksen työskentelystä avokonttorissa. Avoimuus onkin kääntynyt suljetuksi peliksi jakaa rahaa omille sidosryhmille. Aluksi hän lupasi ilmoittaa kaikki sijoituksensa ja sidonnaisuutensa. Sijoituskuoret ovat kuitenkin edelleen ulkomailla piilossa tavallisen kansalaisen näkymättömissä.  Valtaa hän ei alkumetreillä aikonut keskittää itsellään, vaan työ ja päätöksenteon valmistelu tuli tehdä avoimissa pienryhmissä tai parlamentaarisissa työryhmissä, jopa avokonttoreissa.  Nyt maan suurimmassa sote-uudistuksessa kansalaiset saavat vain arvailla, miten ja mihin kansalaisten 20 miljardin euron rahat siirtyilevät soteyrityksiltä toiselle. Vastoin valtioneuvoston turvallisuusohjesääntöä hän lentelee omalla lentokoneella milloin mihinkin.
     Näin se politiikka ja valta muuttavat ihmistä. Valta turmelee, ehdoton valta ehdottomasti.  Nyt entinen ujolta vaikuttanut pääministeri on niin täynnä itseään, että tähän sopii hyvin Descartesin toteamus: kaikki ihmiset, joita on vaikeaa missään asiassa tyydyttää, eivät halua järkeä enemmän, kuin heillä sitä on.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *