2075. Sote- lainsäädäntö on teknisesti OK, muttei vastaa todellisuutta eikä hyviä käytäntöjä

      Soten pääarkkitehti Juha Rehula myöntää reformiin sisältyvän suuria riskiä monen kohtaan (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005208994.html) Tämä on rehellisen tuntuinen päätelmä, mutta on käsittämätöntä, että hallitus toteuttaa keskeneräisellä säädöstöllä maan suurimman reformin. Professori Matti Wiberg oli hyvin huolissaan lainsäädännön valmistelun viime aikojen tason laskemisesta (http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat).
     Ihmettelyä herättää myös, miksi hallintarekisteri tulee päätettäväksi ensiviikolla (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005205540.html).

Tarkastellaan muutamaa riskikohta.

     Ensiksi. Hallitus on jo päättänyt, että jokaisen sote yrityksen on otettava tietty määrä asiakkaita tiettyyn hintaan. Hinta määräytyy noin 65 prosenttisesti asiakaskannan kapitalisaatiosopimuksella, eli ikärakenteen, sairastavuuden, elintapojen, koulutustason, jne perusteella. 35 prosenttia määräytyy tehtyjen toimenpiteiden mukaan kuten haavojen hoidon, flunssahoidon, tähystysten, leikkausten, jne. Käytännössä kapitalisaatiosopimus tarkoittaa, että valtio ottaa soteyritykseltä asiakaskunnalle vakuutuksen, joka korvaa koko budjetista automaattisesti 65 prosenttia. Tämä tarkoittaa sairauden ehkäisemistä ja tulevaa hoitoa. Loput 35 prosenttia se korvaa soteyhtiön tekemistä toimenpiteistä laskun mukaan.

     On aiheellista kysyä, voiko yleensä kukaan antaa järkevää riskinottohintaa kunkin soteyrityksen potilaskannelle sen sosiaali- terveydenhoitopalvelujen tuottamisesta tietämättä, mitä ne ovat ja koska jokainen asiakaskanta on erilainen?  Kuka määrittelee, kuinka suuren asiakaskanne pitää olla ja millaiset tapaukset kuuluvat vakuutuksen piiriin? Kuka tarkistaa asiakaskannan, kun se jatkuvasti muuttuu? Miten varmistetaan se, että isot ketjut eivät jo etukäteen hanki tiskin alta sille sopivaa potilaskantaa ja tekniseen syyhyn vedoten eivät heti avaa ovia, vaan odottavat oikeaa hetkeä?

     Toiseksi. Miten asiakkaan potilastiedot saadaan sellaisessa muodossa ja laitteille, että ne ovat kaikkien sote yksiköiden käytettävissä ajantasaisina? Miten varmennetaan se, kun ensimainittu toteutuu, että noin 250000 uutta käyttäjää ei käytä väärin tietoja?

     Kolmanneksi. Miten valvotaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti hoidon laatua ja eri toimenpiteiden järkevyyttä, kustannuksia ja läpimenoaikoja ja kapasiteetin käyttöasteita ja se, että hoitovirheisiin, kustannusvuotoihin ja potilasvirtojen vääristymiin voidaan nopeasti puuttua

     Neljänneksi. Jos kustannuksia valtakunnan tasolla voidaan seurata ja ne ylittyvät, leikataanko resursseja vai palveluja. Kuka päättää kullakin tasolla, mitä tehdään?

     Viidenneksi Hallintarekisteri näyttää olevan pallosalama, joka jo kevään lumisateellakin välähtää milloin mistäkin reijästä, nyt sote nurkasta. Selvää on, että rekisteri hämärtää läpinäkyvyyttä. Hallituksella on kokemusta ja syyttäjästä lähtien, että sukulaisia ei pidä suosia muiden kustannuksilla. Suomalainen listaamaton yhtiö voisi reformin jälkeen kätkeä omistamista hallintarekisteriin niin kauaksi aikaa ainakin, kun sillä ei ole mitään verotettavaa.

     Herää kysymys, osallistuvatko poliitikot ja korkeat virkamiehet rekisterin avulla sote kilpailutukseen ja voivatko he pitkääkin toimia salassa? Todennäköisesti merkkihenkilö ei näin menettele, vaan jos menettelee,  niin hän operoi läheistensä avulla ja jäävää sopivassa vaiheessa itsensä. Tämä kuvio on pääteltävissä jo siitä, millä innolla hallitus ajaa hanketta. Mikään ei estä kätkemästä hallintarekisteriin monimutkaisia yhtiöjärjestelyjä ja ottamasta mukaan EU:n perustajäsenen Luxemburgin ja Britannian Mansaaren veroetuja. PS:n poliisikansanedustajille kunnia hankeen vastustamisesta.