Siirry pääsisältöön

2072. Strategiaa julkisesti ja nelikenttää tyylikkäästi

     Kun nuori virkamies ensi kertaa törmää kehittämisseminaarissa SWOT:iin, konsultin pitäisi hänelle kertoa mikä se on. Muutoin se jää vaivaamaan kuulijaansa ensimmäiset puolipäivää.
     SWOT on nelikenttä, jossa yksi puoliakseli kuvaa uhkia, toinen  mahdollisuuksia, kolmas vahvuuksia ja neljän heikkouksia. Sen käytön puutteet strategiatyössä pitäisi myös heti kertoa. Muutoin etevä konsultti, ei ongelman ratkaisija, voi halutessaan kääntää kaikki päälaelleen. Mahdollisuuksista voi tulla ongelmia, mahdollisuuksista uhkia, jne, sillä SWOT:n neljä luokkaa voivat olla osin poissulkevia, osin komplementteja, osin vastakohtia, osin perättäisiä ja osin rinnakkaisia. Ne vain ovat, kaikkialla, yhtä aikaa, välttämättömiä  ja ilman toista ei voi olla toista. Silti konsulttityö saattaa edetä näennäisesti hyvin, mutta viikko seminaarin jälkeen koko SWOT unohdetaan.
     Onnistuneessa SWOT:ssa on tärkeää, ettei kenttien täyttämistä ei porukalla päästetä rönsyilemään, vaan pidetään focus siinä, kenen (minkä)  ongelmaa ratkaistaan. Toinen menestymisen ehto on, että nelikenttä analysoidaan kokonaisuudessa ja se kirjoitetaan selkeäksi ja nasevaksi strategiaksi.
     Joskus SWOT:n tuloksia esitellään julkisesti. Voidaan kysyä, miksi strategian ylipäätään pitäisi olla julkinen. Ei miksikään, sillä jos yritys levittelee strategiansa yksityiskohdat, se on sama kuin yritys antaisi menestyksensä avaimet kilpailijoille. Tämä koskee myös julkista hallintoa. Nimestään huolimatta julkishallinnon on viisasta pitää strategiansa yksityiskohdat omana tietonaan.
      Strategioista onkin järkevää paljastaa vain ne kohdat, jotka palvelevat julkisuuden kautta niiden toteuttamista. Niinhän ihminenkin usein tekee, vaikka voi kertoa salaisesta unelmastaan, mutta jättää sielunsa sopukoihin vielä salaisemman unelmansa.
     SWOT on parhaimmillaan vain yksi portti suurempaan. Tämä portti voidaan käytännössä lähes aina ohittaa keskittymällä vain vahvuuksiin, joita jokaisella on reservissä ja piilossa aivan riittämiin. Keskittyminen heikkouksien poistamiseen kannattaa panostaa vain siinä laajuudessa, että vahvuudet tulvat vielä vahvemmiksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *