Siirry pääsisältöön

Tekstit



2827. Minun alallani toivo vie hengen

Kyllä polle syö, kun saa oikeata apetta eli on mukava työskennellä sujuvassa työyhteisössä. Syömistä vaikeutettiin jossain hallinnon kehittämisen vaiheessa sotkemalla selkeä organisaatio tuomalla siihen matriisisorganisaation elementit. Tämä puliveivaaminen tapahtuu asettamalla linjaorganisaation päälle toimintoihin perustuva jako esimerkiksi valmistus, markkinointi ja myynti, mikä sinänsä voi olla järkevä jako, muttei niin järkevä, kuin säilyttää bisnes- tai tulosalueisiin perustuva jako. Pointti on siinä, että vaatii vakavaa pohdintaa, tarvitaanko organisaatiossa kahta tasavahvaa jakoa esimerkiksi niin, että toinen määrittää tulosalueet ja toinen tehtävät.  Yleensä ei tarvita kuin toinen, ja sivuun jätetty jako voidaan korvata johto- tai koordinaatioryhmällä.  Matriisiorganisaation vakava puutteena on sekavat toimivalta- ja johtamissuhteet. Paperilla se näyttää selkeältä ja tehokkaalta, mutta käytäntö voi osoittautua kurjaksi.

2826. Tie on tukossa Venäjän nousulle teollisuusvaltioksi

Arvostamaltani professori Heikki Patamäeltä oli HS:ssä huomion arvoienkirjoitus. Ei sen takia, että hän viitatessaan Niinistöön piti tätä jossain määrin ymmärtämättömänä Venäjän tarkoitusperissä, vaan Venäjän uudenalaiseen asemoitumiseen takia idän ja lännen välillä. Venäjän romahduksen jälkeen 1990-luvun alussa orastava demokratisoituminen tyssäsi Kremlin ja KGB:n liikemies ryhmän vallan haalimiseen. Kirjassaan Catherine Belton ”Putinin sisäpiirissä” kuvaa värikkäästi, miten omaisuus ja valta uudelleen jaettiin. Tämä seurauksena muutamat oligarkit joutuivat maanpakoon. Beltonin kirja on yksityiskohtia täynnä. Niitä on mahdoton todentaa, joten kirja on luettava epäluulo silmissäin. Mutta joka tapauksessa valta ja rahat jaettiin verhojen takana sulle mulle periaatteella. Jakojäännökseen joutuneet olivat huonoja liikemiehiä. Kuvaava on erään putinilaisen tokaisu. ”Vieläkö sinä siinä seisot, mars mars raha talkoisiin.” Ehkä suurin nykykäsityksiä vahvistava havainto on, että maata ei saa...

2825. Sähköautojen haittoja

HS:n merkintöjä osiossa toimittaja Jaana Savolainen esitteli nykyaikaisen henkilöauton ajamisen nautittavuutta. Lämmitettävä ohjauspyörä tuntuu kylmässä autossa miellyttävältä. Se on totta. Uusissa autoissa onkin paljon uutta ajamista helpottava ja turvallisuutta lisäävä tekniikkaa. Suomessa on meneillään sähköautojen kova yleistymispuuska. Sähköautoon liittyy kuitenkin monta ratkaisua vaativaa ongelmaa. Jätän tästä pois, miten sähköautoa kohdellaan taloyhtiössä. Minua on kiinnostanut, miten ajaminen Vantaalta  Lapin pakkasessa sähköautolla onnistuu. Missä sijaitsevat latauspisteet ja kauanko lataus kestää? Polttomoottoriautoissa 70 prosenttia energiasta muuttuu hukkalämmöksi, josta vain osa tarvitaan sisälämmitykseen, joten lämmön saamisesta ajo mukavuus ei ole kiinni. En tiedä, miten tämä on ratkaistu sähköautoissa. Todennäköisesti niin, että autossa on lämmitykseen sähköllä käyvä generaattori, joka lämmittää autoa, kuin keskuslämmitys taloa. Joka tapauksessa Lapin teillä sisät...

2824. Hän on kaikkensa antanut, muttei oikeastaan antanut mitään

Katselin eilen illalla Jari Tervon vetämän Kylmän Sodan Suomi sarjan kokonaan. Kausi kesti jatkosodan rauhasta Gorbatshovin valtaan nousuun saakka, siis 1944 -1990. Kansakoululaisena 1940-1954 koin muiden luokkaverieni tapaan Neuvostoliiton etäisenä meistä jossain kaukana toimivana pahan järkäleenä. Eräiden luokkatoverieni vanhemmat pitivät Stalinia hyvänä ihmisenä, joka takasi ruoan riittävyyden itäisessä naapurimaassamme. Muutamat heitä säännöllisin väliajoin olivat muuttamassa Neuvostoliittoon, mutta lopulta päätyivät Karihaaran tehtaalle Kemiin lautojen taaplaajiksi. Tehdas avusti työläisiään omakotitalojensa rakentamisessa Karihaaraan. Käydessäni heillä äitini kanssa kylässä ihmettelin, miten hienoissa taloissa he asuivat. Vesi tuli ja meni ja huoneet olivat lämpimiä, mitä ne eivät suinkaan olleet vanhoissa maalaistaloissa, jossa rotat pitivät yöllisiä pitojaan. Ollessani armeijassa komppaniani hälytettiin toimintavalmiuteen Kuuban ohjuskriisin aikaan lokakuun lopulla 1962. ...

2823. Hän puhui sontaa reseptorit ruosteessa

Valta kasvaa kiväärin piipusta, sanoi Mao. Ei, vastaa Putin. Se kasvaa yrityksien valtaamisella ja finanssi keinotteluilla, missä riskit on minimoitu. Tähän tarvitaan hyvä toeveri verkostoja ja heidän apunaan finanssialan terävimmät juristit. Ne löytyvät Lontoosta.  Yksi ajankohtainen selkkaus Kremlin mafia verkostossa on Pugatsovin tapaus. Pugatsov otti yritysjärjestelyissä saadun 350 miljoonaa dollaria itselleen, vaikka se olisi pitänyt panna kiertoon   ns. järjestelmälle. Lontoon hallinto-oikeus tuomitsi miehen kahden vuoden vankeuteen, mutta mies ehti paeta Ranskaan. Peliin kuuluu, että siellä hänen ja perheensä elämä on yhtä uhanalaista pakoilua. Näin pitkälle on menty, että Lontoon tuomioistuimissa käsitellään Kremlin rivistöä horjuttavaa henkilöä. Tässä lankeaa myös pitkä varjo lontoolaisten tuomateiden ylle. Niinhän sitä sanotaan, että mitä pidemmät varjot sitä matalammalla laput ovat. Tämän voisi myös ajatella tosin päin niin, että laput ovat korkealla Tällainen on ...

2824. Taistelujen urat olivat kuin raatelujälkiä kaikkoavaan horisonttiin

Jälkeen päin on helpommin, kuin etukäteen ennustaa, mitä tapahtuu.   Ensin mainitun mukaan voidaan sanoa, että maalima horjui kaaoksen partaalla Kuuban ohjuskriisissä 1962.   Yhdysvaltain presidentti John Kennedy ja Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hrustsov olivat vastakkain Kuuban lähellä Hrustsovin uhotessa ohjuksilla Yhdysvaltoja. Ensimmäisen maailman sodan voisi kuvitella muodostavan myös totaaliseksi tuhoksi ihmiskunnalle. Sota kuitenkin päätyi kaikkien osapuolien hiljaiseen hiipumiseen. Se loppui Saksalle katkeraan Versaillesin rauhaan. Jälkeen päin rauhaa pidettiin yhtenä keskeisenä syynä toiseen maailmansotaan. Siinä kuoli noin 70 miljoona ihmistä, siviiliä ja sotilasta. Toisessa maailman sodassa oli useita käännepistettä, joista monia on luonnehdittu käänteentekeviksi sodan loppumiselle. Stalingradin saarto ja sen murtuminen oli valtava muutos liittoutuneiden hyväksi, muttei se mikään käännepiste ollut. Tyynellä valtamerellä käytiin useita taisteluja Yhdysvalto...

2823. Mitä me tunnemme toisemme. Tavattiin putkassa

Yritin aamulla tehdä netti Hesarin tarkkaivaisuus testiä. En pääsyt siinä puuta pidemmälle, koska siinä piti lukea tietyn ajan näkyvää testiä ja sen jälkeen muistella, mitä teksti sisälsi. Luki häiriöisenä en ehtinyt lukea testejä kuin puoliväliin ja senkin puutteellisesti. Joka tapauksessa luin jutun läpi. Siinä nousi esiin käsite tarkkaivaisuuden suuntaaminen. Se on helppo ymmärtää itse kunkin, vaikka jalkapallo-ottelussa seuraamalla jonkin tietyn pelaajan pelaamista. Kykyjen metsästäjille tämä on varmaakin tuttua. Olen huomannut, että eniten häiritsee selvästi erottuva puheääni. Ilmeisesti ihmisen geeneihin on ladattu voimakkaana erottaa lajitoverinsa sanat ja lauseet. Kaukaisilla esi- äideillämme ja isillämme tämä oli elintärkeää informaatiota vaarasta tai saalista. Luulen, että keskittymiskykyyn vaikuttaa, kuinka motivoitunut henkilö on tekemään jotain askaretta, työtä tai harrastusta. Työ imaisee sisäänsä. Olen saanut sapiskaa siitä. kun vaimoni tulee ilmoittamaan, että nyt...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *