Siirry pääsisältöön

Tekstit



899 Maapallo, tule järkiisi

Mieltäni oli pitkään askarruttanut hyvin yksinkertainen laskutoimitus. Miten käy, jos maailman bruttokansantuote kasvoi joka vuosi neljä prosenttia? Sadan vuoden päästä tuotanto oli kasvanut 50-kertaiseksi ja kulutus samaan tahtiin. Kahden prosentin kasvulla 35 vuoden päästä tuotanto kaksinkertaistuisi. Mikäli kulutusta ei vähennettäisi, väistämätön katastrofi oli edessä. Ihmiskunnan kymmenien tuhansien vuosien mittapuussa oli samantekevää, tuliko se 30 vai 100 vuoden kuluttua. Uuden talouden kannattajat uskoivat teknologian tarjoavan pelastusliivit kasvuhuumaan. Tämä ei vaikuttanut kovin pitävältä mielipiteeltä. Vaikka teknologia kehittyisikin millaiseksi taikavoimaksi tahansa, ihmisten ahneus ja finanssivoimat näyttivät muodostavan tappavan yhdistelmän kansatalouksien kaatamiseksi ja tuloerojen yhä suuremmaksi kasvattajaksi ihmisten, valtioiden ja maanosien välillä. Tuhon estämiseksi tarvittaisiin globaaleja moraalisääntöjä. En tarkkaan tiennyt, mistä sain päähäni pohtia tällais...

898. Helvetillinen popmusiikki

Toisena päivänä tajusin, ettei ensimmäisenä päivänä viereisestä huoneesta kuulunut helvetillinen popsävelmiksi tarkoitettu musiikki ollut kenenkään päähänpisto, vaan sitä tuli seinän täydeltä aamusta iltaan. Säilytin sen verran sisälläni välinpitämättömyyttä mökää kohtaan ja itsevarmuutta ulospäin, etten reagoinut siihen millään tavalla, vaikka tunnistin huoneessa istuvan radiotaan huudattavan miehen tutuksi vahtimestariksi. Ilmeisesti hän oli kohonnut pomomieheksi suoritettuaan jo aiemmalla osastolla oloaikanani ylioppilastutkinnon. En ollut nimittänyt häntä silloin toimistosihteeriksi, vaikka mies oli paperit virkaan jättänyt. Tokkopa hän siitä enää kaunaa kantoi. Jatkoin tyynesti istumistani huoneessani käymättä missään ja olematta kehenkään yhteydessä. Minuunkaan ei kukaan ollut yhteydessä eikä puhelin soinut. Tämä sopi minulle kuin pässille sarvet, sillä lueskelin kiinnostavia teoksia uutta kirjaani varten. Tähän työhön en lupa pyytänyt, sillä niin salaiseksi ja varmaksi tuns...

897. Akavan lakimies varoittaa

Keväällä 1995 työ sai kuitenkin kireitä piirteitä, kun Koojiille ja hänen esikunnalleen selvisi, että tulisin takaisin töihin maaliskuun alussa, yhdentoista vuoden tauon jälkeen. Keskusteluissa Koojii arveli minun etääntyneen osaston toiminnasta ja kertoi, että sijaiselleni Jouko Laitiselle oli muodostunut hyvät ja vakiintuneet tavat hoitaa esikuntapäällikön tehtäviä, mikä varmaakin oli totta. Minulle kaavailtiin kansainvälisten asioiden teknisiä kysymyksiä ja kirjastoasioita hoitavan yksikön päällikön tehtävää, mistä kieltäydyn jyrkästi. Nykyinen virkani siellä oli vanhan kaavan mukaan tehty sopimusvirka, jota valtion ei hevin kannattanut lakkauttaa, koska silloin olisin päässyt täydelle lakkauttamispalkalle velvollisuudetta ottaa mitään työtä vastaan. Tarkistaessani Akavan lakimieheltä sopimusta hän varoitti irtisanoutumisesta. Kun hän kysyi, mihin minut sijoitettaisiin osastolla, suutahdin ja sanoin meneväni hoitamaan hallituksen ja minun välisen sopimuksen mukaisia suunnitte...

647. Tuomareille lisää koulutusta

Ylen tutkimuksessa tuomioistuinlaitos on saanut kovaa kritiikkiä. Neljäs osa asianajoliiton jäenistä katsoo, että yleisten tuomioistuinten tuomiot on huonolaatuisia ja heikosti perusteluja. 13 prosentia on sitä mieltä, että syyttömiä on tuomittu. Hallinto-oikeuksiin kohdistuu samankaltainen kritiikki. Kyselystä paistaa läpi melko vahva epäily tuomarieden ammattitaitoon. Sekä korkeimman hallino-oikeuden että korkeimman oikeuden presidentit kieltäytyivät kommentoimasta asiaa. Siviilioikeuden professori Erkki Aurejärven ja asianajaja Riitta Leppiniemen mukaan tuomareiden ammattitaito on koetuksella etenkin siviilioikeudessa (Yle.fi). Yleensä organisaation tasoja lisäämällä ei saada aikaan mitään hyvää. Tässä on poikkeus. Nyt olisi aika pysähtyä hetkeksi pohtimaan, miksi Suomessa ei ole tuomioistuinvirastoa. Tämä olisi todella tuomioistuinten oma virasto, joka vastaisi resursseista ja myös tuomareiden kouluttamisesta ja   tuomioiden laatujärjestelmästä. Nyt näitä tehtäviä ...

896. Konsultointia omassa pesässä

Vaikka konsultoimisessani ja myöhemmässä viranhoidossani osastolla oli selvä ristiriita, en voinut kieltäytyä oikeusministeriön johtoryhmän vaatiessa konsultointiani. Simon huoneessa konsulttisopimusta kirjoittaessani hän pysyi vaatimuksessaan vähentää osaston henkilökuntaa. Tämän sanottuaan hän nojasi raskaasti työpöytäänsä silmälasit otsalla katse tiukasti Koojiihin, joka yrmeän ilme kasvoillaan pani siihen nimensä.   Aloitin työn keskustelemalla toimeksiannosta ja sopimalla etenemistavasta. Koojii suostui siihen, että aluksi haastattelen muutamia vastuuhenkilöitä, en niinkään tiedon saamiseksi, vaan tiedon levittämiseksi tulevasta hankkeesta. Turun lääninvankilan johtaja Esa Westerbacka kannusti haastattelussa selvittämään perin pohjin vankeinhoito-osaston roolia tulosohjauksessa. Työ eteni yllättävän sopuisasti, ja Koojii tuli joskus arvaamatta projektiryhmän työpalavereihin sekoittaen hetkeksi pasmojamme. Haastatteluihin kului pari kuukautta, ja mielialat osastolla ra...

895. Soinin ”Peruspomo” kirja

Soinilla on vielä paljon tekemeistä voittaakkseen brittiläisen sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat. Muistelmiensa mukaan Montgomery voitti lähes yksin toisen maailmansodan. Ei Soini typeryyttään ja ajattelemattomuutta sorru itsekehuun. Siihen johtaa vääjäämättä SMP:n ja perussuomalaisten kivisen polun ja kirjvavan   elämän kuvaaminen maamme poliittisella kartalla. Soini on vain tehnyt politiikkassa ja eteenken persuissa niin hikisen urakan ja hankalia päätöksiä, että mies kuin mies väkisinkin irtoaa välillä turhasta vaatimattomuudesta. Ja onhan kirjan nimikin ”Peruspomo”. Kirjalla on ansionsa, mitä ei monella muistelmilla ole, eteenkin politkon. Se kertoo median pimeästä puolesta. Se kertoo, kuinka saada skuuppi kuin skuuppii raksuttaman kioskin tiskillä rahaa, Soinin kuva lööpiissä – median kolikko kirstussa. Kokonaisuudessa kirja ei ole pelkästään Soinin näköinen, vaan se suorasukaisuudessaan ja heleällä yksinkertaisuudellaan kuvaa perussuomalaisen kansanliikk...

894. Oikeusministeriön suudelma

Muutaman kuukauden kuluttua Venäjältä tulostani oikeusministeriön talousjohtaja Simo Ojanen otti yhteyttä tiedustellen halukkuuttani konsultoida vankeinhoito-osastoa. Normaalissa pyynnössä olisin tietenkin ollut valmis heti taistoon, mutta tämä oli poikkeus. Syynä epäröintiin oli kaavailuni mennä rauhassa takaisin Koojiin osastolle hoitamaan vanhaa virkaani. Ei olisi ollut otollista tulla osastolle sen jälkeen, kun olin ensin ollut karsimassa sen henkilökuntaa ja konsulttina komentelemassa mitä milloinkin. Kaiken kaikkiaan olin lopen väsynyt ja uupunut riehumiseeni hallinnossa ja halusin keskittyä hetken huilimisen jälkeen myös oman konsultointiyritykseni pyörittämiseen. Se oli jäänyt retuperälle. Tilaani hankaloitti myös lukihäiriön pahentuminen. Oikolukuohjelmat auttoivat tekstinkäsittelyssä, mutta ne johtivat myös huvittaviin virheisiin ja jopa väärinkäsityksiin, kun yhteistyöstä saattoi tulla yhteisyö, mikä nauratti Tiinaa. Simo oli vanha hallinnon konkari, valmis aina uusin...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *