Siirry pääsisältöön

3376. EU: n pitää löysätä talouspolitiikkansa

Nixon irrotti dollarin kultakannasta vuonna 1973. Yksi syy tähän oli, että Yhdysvaltojen kultakanta oli huvennut Vietnamin sotaan ja se tarvitsi rahoituspohjan vahvistamista. Kultakanta oli alun perin luotu hallitsijan suitsimiseen, sillä rahaa sai olla vain ekvivalentti määrä kultaa. Nixonista lähtien raha ja niiden arvon perustuvat luottamukseen, joka oli markkinoilla kuhunkin valuuttaan.
     Tästä seurasi, että valuuttoja ei kontrolloinut mikään muu taho kuin finanssitalouden luottamus ja hatara sääntely. Kurssivaihteluja ovat vauhdittaneet erilaiset päätös purkaa pankkien sääntelyä. Friedmanin opit saivat valtiot laskemaan verojaan, myymään omaisuuttaan ja pienentämään roolejaan yhteiskunnassa.
     Vähitellen luotottajista tuli talouden diktaattoreita, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää yllä matalaa inflaatiota heidän pääomiensa arvon turvaamiseksi. Oltiin siirtymäsää tuotanto- ja investointikeskeisestä taloudesta rahoitussektori-vetoiseen talouteen, finanssitalouteen.
      EU-maissa on nyt oudon pelottava ja odottava ilmapiiri Trumpin uudelleen valintaa odoteltaessa. Trump tulee ajamaan suoraviivaista protektionismia ja kasvattaa samalla setelikantaa, koska maailman valuuttana dollari ei näy USA:lle inflaationa.
      Kiina voi säätää valtavaa talouttaan devalvaatiolla ja velan kasvattamiselle. Euro-maat eivät voi sääntöjensä takia devalvoida tilanteissa, joissa se olisi luonnollista ja sille hyvää talouspolitiikkaa. Sen sijaan troikat ja komissaarit patistavat kilpailukyvyn nostamiseen työtekijöiden kustannuksella. Velan kasvattaminen on EU:n nykystrategiassa myrkkyä. Friedmanin opit ovat voimissaan yhä. Pankit koetaan ahneina. Ilmapiiri on kaiken kaikkiaan altis ääri-ilmiöille.
      Euro täytyisi tienkin devalvoida, mutta sen estää - ei tosiasiassa Maastricht92- vaan euromaiden talouksien erivaiheisuus. Etelän maat hyötyisivät, mutta Pohjoisen maat lukuun ottamatta Suomea menettäisivät.
     Voisivatko EU-maat jättää kylmästi osan veloistaan maksamatta, kuten Yhdysvallat on tehnyt vedoten dollarin arvon edulliseen kehitykseen velkojalle? Eivät voi, koska euro ei ole dollarin veroinen maailman valuutta.
     Näyttää ikävä kyllä siltä, että EU on maalannut itsensä nurkkaan. EU ei pääse nurkasta ilman suurta kriisiä. Helpoimmillaan se voi olla taloudellinen katastrofi, lievimmillään eri sosiaali- ja kansanryhmien ja uskontojen välisen suurkonflikti ja vaarallisemmillaan eri maiden välisen sota.

, 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *