Yle uutisoi 12.7.2019 https://yle.fi/uutiset/3-10875153 sukupolvien välisestä
oikeudenmukaisuudesta. Uutisen mukaan Vihreiden
Iiris Suomela väitti nykynuorten olevan köyhempiä kuin edeltäjänsä, mihin Taloussanomien Arno
Ahosniemi provokatorisesti totesi nykynuorten köyhyydessään edustavan syöttöporsasta.
Myös Turun Yliopiston Jari Erola suhtautuu epäillen Suomelan väitteeseen. Tietokirjailija Pasi Toivanen käsittelee oikeudenmukaisuutta
jo analyyttisemmin todeten, ettei väitettyä epäoikeudenmukaisuutta voi selittää
vallitsevilla poliittisilla ja taloudellisilla toimintatavoilla, vaan
rakenteiden merkityksellä on vaikutusta köyhyysväittämään.
Ilmaisu sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vilahteleekin vähän väliä poliitikkojen, korkeiden virkamiesten, tutkijoiden ja tavallisen kansan sanoissa ja teksteissä. Ilmaisu on kuitenkin hyvin haavoittuvainen monesta syystä.
Ensiksi jos sukupolvi katsotaan olevan tietyn ikäisten esimerkiksi 18-25 ikäisten ihmisten joukko tietyltä aikaväliltä esimerkiksi vv.1980-2005, niin tämä vaikuttaa mielivaltaiselta valinnalta, sillä vv. 1981-2006 olisi toinen sukupolvi tai ainakin siihen kuuluu osittain eri ihmiset. Eli eri sukupovia on satoja ja mitä tarkoittaa, kun joku sanoo, että meidän sukupolvi? Ilmeisesti oman ikäisiä ihmisiä.
Toiseksi ulkopuoliset yhteiskuntaamme eri ihmisryhmiin eri tavoilla kohdistuvat shokit tulevat osin sattumalta kuten lama, sota, ulkomaan kauppamme häiriöt, maahan muutto. Osin iskut ovat itse aiheutettuja kuten 1980-luvun devalvaatio ja sitä seurannut pankkikriisi. On totta, että näistä kaikista kärsivät osa kansalaistamme ja osa ei sekä osa kärsijöistä on tulevaa nuorisoa, mutta se, että kärsikö tuleva nuoriso suhteellisesti enemmän kuin esimerkiksi pienyrittäjät, on arvailujen varassa.
Kolmanneksi Suomessa kuten monessa muusakin maassa on kuolleina satoja tuhansia eri ikäisiä ihmisiä, jotka joutuivat kärsimään sodista eivätkä saaneet mitään korvausta puhumattakaan arvostusta elinaikanaan. Näille sukupolville ei ole oikeudenmukaisuusjaossa enää mitään tehtävissä.
Neljänneksi jos sille linjalle lähdetään, että punnitaan eri ikäluokkien elämän laatua tai peräti rikkautta ja köyhyyttä, siis oikeudenmukaisuutta, joudutaan mahdottoman tehtävän eteen. Saamme aikaa mittavan sopan, kun alamme arvottamaan eläke-etuja ja niiden maksajia, sosiaaliturvan parantumista, perintöjen arvoa ja niiden kohdistumista, jne.
Viidenneksi jos sukupolvi otetaan sosiaalipolitiikan työkalupakkiin, siitä on eroteltava sosiaaliluokan ja alueellisten erojen vaikutukset. Tämä tyrehdyttää merkittävästi uuden työkalun käyttöä.
Kuudenneksi poliitikot päättävät myös hyvinvoinnin jakoon vaikuttavista rakenteista (Toivanen) ja suorasta sosiaaliturvasta. Kun he tekevät päätöksiä, poliittisesti ei ole kovin relevanttia tutkia menneitä tai lähi sukupolvia eikä niistä ole tietoakaan. Demokratiaamme kuuluu ikävä kyllä, että päätökset tehdään ajassa, missä valitettavasti idealismille ei ole paljon sijaa ja että poliittisesti vetävät puheet revitään sieltä, mistä ne ovat kulloinkin saatavilla, nyt sukupolvien oikeudenmukaisuuden kysymyksestä.
Ilmaisu sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus vilahteleekin vähän väliä poliitikkojen, korkeiden virkamiesten, tutkijoiden ja tavallisen kansan sanoissa ja teksteissä. Ilmaisu on kuitenkin hyvin haavoittuvainen monesta syystä.
Ensiksi jos sukupolvi katsotaan olevan tietyn ikäisten esimerkiksi 18-25 ikäisten ihmisten joukko tietyltä aikaväliltä esimerkiksi vv.1980-2005, niin tämä vaikuttaa mielivaltaiselta valinnalta, sillä vv. 1981-2006 olisi toinen sukupolvi tai ainakin siihen kuuluu osittain eri ihmiset. Eli eri sukupovia on satoja ja mitä tarkoittaa, kun joku sanoo, että meidän sukupolvi? Ilmeisesti oman ikäisiä ihmisiä.
Toiseksi ulkopuoliset yhteiskuntaamme eri ihmisryhmiin eri tavoilla kohdistuvat shokit tulevat osin sattumalta kuten lama, sota, ulkomaan kauppamme häiriöt, maahan muutto. Osin iskut ovat itse aiheutettuja kuten 1980-luvun devalvaatio ja sitä seurannut pankkikriisi. On totta, että näistä kaikista kärsivät osa kansalaistamme ja osa ei sekä osa kärsijöistä on tulevaa nuorisoa, mutta se, että kärsikö tuleva nuoriso suhteellisesti enemmän kuin esimerkiksi pienyrittäjät, on arvailujen varassa.
Kolmanneksi Suomessa kuten monessa muusakin maassa on kuolleina satoja tuhansia eri ikäisiä ihmisiä, jotka joutuivat kärsimään sodista eivätkä saaneet mitään korvausta puhumattakaan arvostusta elinaikanaan. Näille sukupolville ei ole oikeudenmukaisuusjaossa enää mitään tehtävissä.
Neljänneksi jos sille linjalle lähdetään, että punnitaan eri ikäluokkien elämän laatua tai peräti rikkautta ja köyhyyttä, siis oikeudenmukaisuutta, joudutaan mahdottoman tehtävän eteen. Saamme aikaa mittavan sopan, kun alamme arvottamaan eläke-etuja ja niiden maksajia, sosiaaliturvan parantumista, perintöjen arvoa ja niiden kohdistumista, jne.
Viidenneksi jos sukupolvi otetaan sosiaalipolitiikan työkalupakkiin, siitä on eroteltava sosiaaliluokan ja alueellisten erojen vaikutukset. Tämä tyrehdyttää merkittävästi uuden työkalun käyttöä.
Kuudenneksi poliitikot päättävät myös hyvinvoinnin jakoon vaikuttavista rakenteista (Toivanen) ja suorasta sosiaaliturvasta. Kun he tekevät päätöksiä, poliittisesti ei ole kovin relevanttia tutkia menneitä tai lähi sukupolvia eikä niistä ole tietoakaan. Demokratiaamme kuuluu ikävä kyllä, että päätökset tehdään ajassa, missä valitettavasti idealismille ei ole paljon sijaa ja että poliittisesti vetävät puheet revitään sieltä, mistä ne ovat kulloinkin saatavilla, nyt sukupolvien oikeudenmukaisuuden kysymyksestä.
Kommentit
Lähetä kommentti