Siirry pääsisältöön

2293. Narsisti työparina

     Narsistilla on itsensä rajaton ihailun ja kaunistelun tarve ja pohjaton kyky liioitella omia aikaansaannoksiaan. Ja tässä hän usein vakuuttaakin kuuntelijansa, koska osaa olla hurmaava ja rakastettava paljastamatta manipuloivaa luonnettaan.
     Jokapäiväisessä keskustelussa hänellä on aina jokin yllättävä tai ennenkuulumaton tarina kerrottavana. Hän on myös kokenut viikoittain läheltä piti tilanneitta, joissa oli tapahtua jotain kamalaa. Miellyttävät työt hän omii itselleen, etenkin silloin kuin niiden tekemisellä voi kerskailla, vaikka niistä useimmat ovat työyhteisön normitöitä. Esimiehelleen ja ylemmille tasoille hän liioittelee omaa osuuttaan projektissa ja vihjaa herra Virtasen olleen vähällä kaataa koko hankeen, mutta hänen keksi keinon välttää katastrofi.  Jos projekti epäonnistuu, hän sanoo varoittaneensa riskeistä etukäteen ja samalla osoittaa syyttävän sormensa vihamiehiänsä kohtaan, joita on runsaasti kadehtimassa hänen suursaavutuksiaan. Tosiasiassa vihamiehet ovat niitä, jotka ovat kyllästyneet työyhteisössä hänen kaikkivoipaisuuteensa. Työtoverit ja jo ajat sitten harmikseen havainneet, että ilman joka aamuista tarinaa urotyöstään hän ei pääse päivän työhön käsiksi ollenkaan.
     Koulutustilaisuuksissa hän on se, joka käyttää omaa erinomaisuuttaan esiintuovia puheenvuoroja siinä määrin, että luennoitsija joutuu huomauttamaan häntä ja pyytämään kommentoimaan vasta luennon päätteeksi. Narsisti suuttuu tästä ja poistuu mielenosituksellisesti salista. Väliajalla hän on kertoo sohvaryhmässä istuville, kuinka törkeästi hänet keskeytettiin tärkeän asian esille tuomisessa.

Seminaarista palattuaan hän on vieläkin suutuksissa ja haukkuu tilaisuuden rahan ja ajan 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *