Siirry pääsisältöön

2044. Itsensä johtaminen vailla ihmissuhdetaitoja epäonnistuu

     Peter Druckersin opit Management By Objectives oli meidän konsulttien ohjenuora 1970-luvun alussa. Yritimme kyllä tuoda esiin leadershipin merkityksen, mutta huonolla menestyksellä.
     On mieluisaa havaita, kuinka onnistuneesti  Krista Pahkin ja Hanna Poskiparta Helsingin Sanomien jutussaan toivat esiin tämän päivän ja tulevaisuudenkin johtamisen vaatimuksista (https://www.hs.fi/ura/art-2000005892951.html). Heidän mukaansa johtaja on sparraaja, jonka tärkein tehtävä on saada alaiset loistaan. Yksikkö tarvitsee toiminnalleen raamit ja yleistavoitteet, jotka ohjaavat jokaisen työtekijän toimintaa. Operatiivinen toiminta tapahtuu itseohjautuvuuden avulla. Esimiehen rooli tässä on toimia sparraajana ja saada alaiset loistamaan. Itsensä johtaminen on avainasemassa. Nämä kaikki ovat kannatettavia ajatuksia.
     Tarkasteltaessa johtamisen kehittymistä ja kehittämistä 1960-luvulta tähän päivään saakka yhtenä pohjavirtana on säilynyt murtautumista ulos byrokraattisesta ja sääntöihin perustuvasta johtamismalleista. Se ei ole vielä kaikissa yksiköissä onnistunut, mutta huimaa kehitystä on tapahtunut. Monet yksiköt tällä hetkellä toimivat, kuten kirjoittajat esittävät.
     Ei ole lainkaan haitaksi, vaikka kirjoittajat esittävät uutena murroksena kuvaamansa toimintakulttuurin ja johtamismenetelmät, sillä tällaisia rynnäköitä pitää tehdä jatkuvasti. Jo 1970-luvun alussa lanseerattu tavoitejohtaminen sisälsi itseohjautuvuuden periaatteet. Sen heikkoutena oli ja on varmaan vieläkin leadershipin olemattomuus. Ei ihme, sillä kehittäjinä toimivat pääsääntöisesti insinöörit. Tästä esimerkkinä tosi tarina.
     Erään TVH:n piiri-insinööri piti 1970-luvullaValtion Koulutuskeskuksessa  luennon omasta johtamistavastaan. Siinä korostui  erityisesti itsensä johtaminen merkitys. Kiinnostuin siinä määrin aiheesta, että menin häntä tapaamaan erääseen Pohjois-Suomen kaupunkiin. Saapuessani esikunnan käytävälle huomasin ällistyksekseni, että päällikön huoneen ovista puutuivat ulkokahvat. Myös sisäkahvat puutuivat. Myöhemmin sain tietää, että vain sihteerin avaamasta ovesta pääsi sisään ja ulos. Joku oli laskenut, ettö VKK-esitelmässään piiripäällikkö oli käyttänyt 731 kertaa minä sanaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *