Siirry pääsisältöön

Tekstit



3873. Ääni on Eesaun, mutta kädet ovat Orpon

Iisak tunnustellessaan hämärtyneillä silmillään kummasta pojasta oli kyse Profeetta sanoi: ”Ääni on Eesaun, mutta kädet ovat Jaakobin. Tee, mitä käsken”. Tästä Mooseksen Kirjan tekstistä tulee mieleen metafora, että ohjaavatko verhon takana olevat näkymättömät kädet myös Orpon hallituksen työtä vähäosaisten elämän vaikeuttamiseksi. Toinen vakavampi kysymys kuuluu, missä määrin Orpon   ”uudistukset” tulevat tyrmätyksi työ- ja sosiaalireformin aiheuttamassa revanssihengessä seuraavassa demarivetoisessa hallituksessa. Se miten Orpo rakentaa päätöksentekoketjunsa ja sen eri vaihtoehtojen toteutumisen vaativat ratkaisut, muistuttaa pelimiehen logiikkaa, ehkä korttipelimiehen ajattelua, mikä on tuttua Etelärannassa. Orpo ei tunnu pyörtävän sosiaaliturvan heikentämispäätöksiä asiantuntijoiden neuvoista huolimatta, vaan tekee ratkaisunsa Etelärannan ohjeiden mukaan. Jostain syytä viime viikkoina on astunut esiin liuta taloustiedemiehiä, jotka voimakkaasti kritisoivat k...

3872. Suurlähettiläs Luodon tapaus Portugalissa HS:n uutisessa

Eipä voisi olla tyypillisempää työyhteisön ongelmaa kuin suurlähettiläs Titta Maja Luodon tapaus Portugalin suurlähetystössä. Koko henkilöstä kirjelmöi ylemmälle tasolle kiusaamisesta, huutamisesta, solvaamisesta, syrjimisestä ja henkisestä väkivallasta. Tämähän on kauheaa, mutta niin yleistä. Nyt pitää panna jäitä hattuun ja selvittää, mistä on kyse. Itse olen ollut kymmeniä kertoja tällaisten tapauksien selvityksessä mukana. Tapauksessa pitää ottaa ulkopuolinen selvityshenkilö, joka haastattelee jokaisen yksikön jäsenen ja laati omien havaintojensa ja haastattelujensa tulosten perustella raportin tilanteessa. Tämän jälkeen selvityshenkilö purkaa rapotin sisällön yksikön kokouksessa siinä laajuudessa, ettei paljasta kenenkään yksityisiä kommentteja. Nämä voidaan ottaa esille kahdenkeskisissä keskusteluissa. Kokouksessa pitää olla mukana ylintä johtoa. On erittäin tärkeää, että kaikki luottavat selvityshenkilön ammattitaitoon olla mukana ratkaisemassa tällaisia ongelmia.

3871. Kapitalismin konehuoneessa: Jos et maksa tuotteesta, olet itse tuote

Olemme tottuneet pitämään Yhdysvaltoja teollisessa tuotannossa ylivertaisena maana ja elintasoltaan verrattomana. Sen tiedämme, että sosiaalipolitiikassa maan kunkin asukkaan pitää olla omavarainen, jos ei ole sosiaaliturva vakuutusta. Yliopisto tason koulutus pitää itse rahoittaa. Yksi syy Yhdysvaltojen ylivoimaisuuteen on maan väestöpohjan juuret, jotka ovat Britannia peräisiä ryyditettynä sen ajan Euroopan aktiivisilla ja yrittelijäillä maahanmuuttajilla. Aluksi Yhdysvaltojen kehityksen alkujuuri on kolonialistisen Britannian keksinnöllisyys, mutta kohta Yhdysvallat meni omia polkujaan laitteiden ja koneiden kehittämisessä ja hyväksikäytössä. Kolonialistisen Britannian innovaatiot eivät rajoittuneet vain pullon korkkien kehittelyyn, vaan maa kehitteli massiivisia tuotanto laitteita kuten höyrykoneet ja rautatiet. Britannian innovatiivisuus on lähtöisin siirtomaiden tuomasta varallisuudesta, jonka turvin maan ylimystön älymystöllä oli varaa viettää aikaansa puuhailemalla kaiken karva...

3870. Litratoveri seuranain

Vesi on ihmeellinen ”alkuaine”, jonka kemiallinen kaava on hämmentävästi ja jopa pelottavasti H2O. Tämä on kuin halolla päähän kumautus. Se täräyttää mattimeikäläisiä ja heikompia kulkijoita povilleen. Taju menee lopullisesti, kun tajuaa veden olevan raskaimmillaan plus neljässä asteessa.  Eli silloin kynnetään järven pohjaa. Liekö edellä kuvattu selitys sille, että kaupungin jokaisella kulkijalla on vesipullo tai virvoittava tölkki huulilla heidän töllistellessä kadun vilinää ja askeltaessa sinne tänne kivikylän sokkeloissa odotellessa hurman pohjakosketusta. Sivulliselta tuntuu omituiselta, että ilman nestepulloa käsissä tai roikkumassa kaula hihnassa ei voi ottaa askeltakaan ilman hörppyä pullosta. Waltarin sanoin näin on ollut ja näin tulee aina olemaan ei pidä nyt paikkaansa, vaan uuden tuntemattoman WWaltarin sanoin näin ei olet ollut, mutta nyt tulee näin aina olemaan.

3869. Yhdysvaltoja uhataan Välimereltä käsin

Yhdysvallat riemuitsee iskuistaan Iranin ydinvoimala-alueisiin, ja on ylimielisen varma, että maa on pitkäksi aikaa  lopullisesti irti kaikenlaisista sodista. Hyvä kun suurvalta on näin itsevarma Lähi-Idän rauhan ajasta vuosiksi eteen päin. Erään arvostamamani henkilön mielestä asia ei ole näin yksikertainen. Hänen mukaansa Iran tulee käyttämään huimasta maksusta alihankkijaa hyökkäykseen Israeliin meren kautta. Tämä tapahtuisi Iranin toimeksiannosta jonkin roistovaltion tekemänä öisenä Välimereltä käsin tehtynä iskuna. Operaatio tehtäisiin kalastajaa aluksiin asennetuilla 140 mm KRH-putkilla, jotka on sijoitettu suojaan kannen alle tai kannelle suojapeitteen alle. Krh-putkella ammuttaessa sen alustana on käytettävä esimerkiksi hiekkapatjaa iskujen vaimentamiseksi. Tämä on välttämätöntä, sillä muutoin rekyyli voi rikko aluksen kansi rakennelmia tai pahimmassa tapauksessa sisärakenteita ja jopa pohja elementtejä. Pienehkön alukseen voidaan helposti asentaa kaksi Krh-putki ryhm...

3868. Salven kapakassa

Ruokatunnilla kuljeskelin usein täpötaydellä Hietanimen torilla, jossa ajatukset eivät juuri painaneet tinkiessäni maljakoiden hintoja ja tutkiessani vanhojen taulujen merimaisemia. Venäläisiä ja virolaisia turisteja oli kaupittelemassa torin laidalla – ties mitä. Salven kapakka seisoi vieressä ja Wärtsilän telakka takoi vimmatusti amerikkalaisille Fantasy-risteilijää.   Loppukesällä ministeri Vennamo nimitti minut valtion ravitsemiskeskuksen tilintarkastajaksi, ja toisena tilintarkastajana toimi vanhempi herrasmies Aarne Hynönen valtiontalouden tarkastusvirastosta. Valtiovarainministeriön Jaakko Kuusela opasti käymään edellisen tilintarkastajan Reijo Marjasen luona Leonia-pankissa, jossa tämä toimi henkilöstöjohtajana ja johdon kouluttajana. Fabianinkadun työhuoneessaan Reijo kyyniseen sävyyn kertoi ravitsemuskeskuksen tilasta, mutta ryhtyessään luennoimaan johtamisesta hänen ääneensä tuli innostava sävy. Luennoituaan motivaation merkityksestä jonkin aikaa lehtiötaulun edessä ja h...

3867. Iltapäivälehdet lemmen airueina

Mikä meille suomaisille on tullut, kun emme enää osaa harjoittaa lemmen puuhia. Ei ole nähty missään mediassa, että miehen tai naisen sukuelimet olisivat jotenkin surkastuneet tai jopa pudonneet vitikkoon öisellä sorastus reissulla. Nykään ei edes polkupyörän satula hinkkaa elimiä olemattomiin, sillä tämä menopeli on nykyään harvinainen satula hyvin muotoiltuna. Pitää myös kysyä, onko digilaitteiden räpläily vienyt mehut toiselta mehulta, joka odottaa tyhjentäjäänsä peräkamarissa.   Joka tapauksessa joka ikininen päivä iltapäivälehdissä on juttu tai pari, miten sitä hommaa pitää harjoittaa ja mitä kohta hieroa kunnon elämyksen aikaansaamiksesi. On totta, että kansaa pitää valistaa, mutta eiköhän tämä aika ole menyyt jo ohi, jolloin joka päivä pitää muistuttaa sukukalleuksien olemassaolosta. Toisaalta joidenkin meno nykyään on niin hurjaa, että saattaa hyvinkin olla paikalla kurkista silloin tällöin alapäähän, mitä meno siellä on, vai onko enää mitään jäljellä hikisen 30 kilometri...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *