Pakostakin jouduin portinvartijarooliin
arvioimaan, kuka olisi sopivin mitäkin toimeksiantoa tekemään. Se, että Tupa-ryhmässä
oli erilaisia henkilöitä, jotka poikkesivat tiedoiltaan ja taidoiltaan tosistaan,
ei ollut mikään ratkaiseva puute, sillä heille löytyi erilaisia rooleja ryhmässä.
Toiset olivat hyviä taustaselvittelijöitä, toiset koulutuksen järjestäjiä, toiset
työparin toisena osapuolena, toiset raportoijia ja toiset hyviä nopeasti muuttuvissa
konsultointitilanteissa.
Tietyn tason eheyden ylläpitäminen
ja tiedonkulku vaativat jatkuvaa ponnistelua. Maanantaipalaveri ei riittänyt
tähän. Villikan ehdotuksesta järjestimme työnohjauskokoukset Lauri Salosen johdolla
kerran viikossa työajan päättyessä. Ennen kaikkea tupajumppa, kuten ohjelmaa kutsuimme,
muodostui monelle vapauttavaksi uusia lähteitä avaavaksi prosessiksi. Se antoi konsultointiin
uusia työkaluja ja opetti meitä tuntemaan paremmin toisemme lisäten luottamusta
välillämme. Näin ainakin uskottelin itselleni. Sen kallista sadantuhannen markan
hintaa ei moittinut kukaan.
Kommentit
Lähetä kommentti