Säätytalossa oli tunnetusti huono
akustiikka. Ritaritalossa oli vielä huonompi, kun aikoinani olin kuunnellut siellä
ensimmäisiä ja harvoiksi jääneitä matematiikan luentoja. Siihen vedoten kieltäydyn
Perttusen pyynnöstä pitää siellä toimistohenkilökunnalle esitys hyvästä johtamisesta.
Todellinen, tiedostamaton syy kieltäytymiseeni oli epäilyni, että Perttunen halusi
tällä tavoin asettaa aluekehitysosaston päällikön johtamistavan puntariin, koska
hän ei ollut vahvimmillaan henkilöstöjohtamisessa. Tällaiset lisätyöt hipoivat konsulttisopimuksen
rajoja. Kilven sihteeri oli hämillään kieltäytymisestäni ja antoi ymmärtää sen olevan
epäluottamuslause toimistoväelle. Hänen moitiskelunsa seurauksena ymmärsin suostua
Perttusen ehdotukseen. Säätytalon kaikuva sali pullotti täynnä toimistoväkeä. En
puhunut ministeriön suunnittelujärjestelmästä, vaan otin esille tuloskeskustelut
ja sen, miten niissä kuulijoiden tulisi toimia. Taattu loppukevennys oli juttuni
henkilökohtaisesta jaksamisesta ja etenkin vanhenemisen hyväksymisestä.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti