Muutaman päivän päästä yliopiston
hallintojohtaja Timo Esko soitti ja kertoi suunnitelmista viedä yliopisto tulosjohtamisen
karuille kujille. Tapaamisessamme hän opasti Erkki Saarista ja minua, miten tässä
asiassa toimittiin viitaten laatimaansa muistioon, jota hän säilytti laatikkonsa
kätköissä. Asia käsiteltiin pienessä konsistorissa. ”Conistor minium”, kuten Timo
Esko kuivasti naurahti. Puhetta tulisi johtamaan omissa maailmoissaan elävä, eläinlääketieteen
professori. Esko varoitti käsittelyn saattavan päättyä miten tahansa. Siellä käyttäisivät
puheenvuoron rehtori Päiviö Tommilla ja vararehtori Ihamuotila. Esko selosti, missä
kukin istui. Matematiikan professori istui oikealla ja tekisi kysymyksiä. Päässäni
alkoi humista. En rohjennut kysyä professorin nimeä. Hänen takana istuivat dekaanit
ja vasemmalla opiskelijoiden edustajat. Kerrottuaan tämän Esko lähti taluttamaan
meitä päärakennuksen johonkin saliin, jonka tarkka sijainti jäi minulle epäselväksi,
ja käski istua eturiviin varatuille paikoille.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti