Muutaman päivän päästä yliopiston
hallintojohtaja Timo Esko soitti ja kertoi suunnitelmista viedä yliopisto tulosjohtamisen
karuille kujille. Tapaamisessamme hän opasti Erkki Saarista ja minua, miten tässä
asiassa toimittiin viitaten laatimaansa muistioon, jota hän säilytti laatikkonsa
kätköissä. Asia käsiteltiin pienessä konsistorissa. ”Conistor minium”, kuten Timo
Esko kuivasti naurahti. Puhetta tulisi johtamaan omissa maailmoissaan elävä, eläinlääketieteen
professori. Esko varoitti käsittelyn saattavan päättyä miten tahansa. Siellä käyttäisivät
puheenvuoron rehtori Päiviö Tommilla ja vararehtori Ihamuotila. Esko selosti, missä
kukin istui. Matematiikan professori istui oikealla ja tekisi kysymyksiä. Päässäni
alkoi humista. En rohjennut kysyä professorin nimeä. Hänen takana istuivat dekaanit
ja vasemmalla opiskelijoiden edustajat. Kerrottuaan tämän Esko lähti taluttamaan
meitä päärakennuksen johonkin saliin, jonka tarkka sijainti jäi minulle epäselväksi,
ja käski istua eturiviin varatuille paikoille.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti