Seminaarin päätyttyä keväällä 1985
aloin taas luennoida ja konsultoida virastoissa. En varsinaisesti tiennyt, oliko
siitä kenellekään hyötyä. Itse sain esityksistä korvausta normaalin tuntipalkan
verran. Johtamisoppeja verotarkastajille ja ulosottajille päähän takoessani en saanut
mitään veronkierron ihmetärppejä, mutta hyviä lounaita ja juttuja Tallukassa ja
Karelia-salissa kyllä tarjottiin. Poliisiopiston selkeiden rutiinien mukaan kouluttajan
oli helppo toimia menemällä ennen luentoa opettajanhuoneeseen kenenkään kyselemättä
mitään, pitämällä luento tietyllä numerolla merkityssä salissa ja lähtemällä luennon
jälkeen pois. Sen sijaan Tullilaitoksessa ovella oli heti vastassa johtaja,
joka ohjasi saliin ja suoritti esittelyn. Valtioneuvoston paviljongin suuressa
väljyydessä oli helppo puhua. Kerran olin menossa puhumaan poliisin arvoista Uudenmaan
läänin uusiin tiloihin ja juuri ennen luennon alkua onnistuin kävelemään päin lasiovea.
Otsaani nousi ilkeä, verinen kuhmu, jonka syntyperää jouduin ensitöikseni selittämään.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti