Ruokatunnilla kuljeskelin usein täpötaydellä
Hietanimen torilla, jossa ajatukset eivät juuri painaneet tinkiessäni maljakoiden
hintoja ja tutkiessani vanhojen taulujen merimaisemia. Venäläisiä ja virolaisia
turisteja oli kaupittelemassa torin laidalla – ties mitä. Salven kapakka seisoi
vieressä ja Wärtsilän telakka takoi vimmatusti amerikkalaisille Fantasy-risteilijää.
Loppukesällä ministeri Vennamo nimitti
minut valtion ravitsemiskeskuksen tilintarkastajaksi, ja toisena tilintarkastajana
toimi vanhempi herrasmies Aarne Hynönen valtiontalouden tarkastusvirastosta. Valtiovarainministeriön
Jaakko Kuusela opasti käymään edellisen tilintarkastajan Reijo Marjasen luona Leonia-pankissa,
jossa tämä toimi henkilöstöjohtajana ja johdon kouluttajana. Fabianinkadun työhuoneessaan
Reijo kyyniseen sävyyn kertoi ravitsemuskeskuksen tilasta, mutta ryhtyessään luennoimaan
johtamisesta hänen ääneensä tuli innostava sävy. Luennoituaan motivaation merkityksestä
jonkin aikaa lehtiötaulun edessä ja heiluteltuaan punakynää päätin lähteä kauppatorille
omenoita ostamaan.
Ravitsemuskeskuksen johtaja Keijo
Ketola kierrätti meitä tarkastajia vauhdilla ympäri Suomea työpaikkaruokaloissa
tietämättämme aina, millä paikkakunnalla milloinkin olimme. Keijo hääri ympärillämme,
ja Hynösen kanssa tajusimme melko nopeasti, ettemme sivutoimisina mitenkään kyenneet
vihkiytymään tilintarkastukseen sellaisella tarmolla kuin hyvä tilintarkastus olisi
edellyttänyt. Tilintarkastuksen houkuttelevuutta ei lisännyt myöskään siitä maksettava
2 000 markan korvaus. Työ vaati vähintään kuukauden työpanoksen virka-ajan
ulkopuolella, jos sen halusi tehdä kunnolla. Ihmetellessäni, miksi meidät viedään
Ahvenanmaalle, vaikkei siellä ole yhtään ruokalaa, Keijo sanoi, että sinne voitiin
perustaa ravintola, jos maakuntahallitus siihen suostuisi.
Kommentit
Lähetä kommentti