”Tulemme pyrkimään tekemään kaikkemme rasismin vastustamisessa ja vähentämissä Suomessa.” Tätä kaliiperia olivat Orpon jatkuvasti jankkaamalla toistuvat vastaukset hallituksen tiedotustilaisuudessa rasismiin. Lehdistön kysyessä, mikä on pikaisin toimenpide tässä pyrkimyksessä, ei Orpo eikä Purra pystyneet vastaamaan mitään, vaan kääntyivät valtiosihteerin puoleen, joka seilailtuaan ohjelmaa viittasi asiasta EU:n ottamiin kannanottoihin. Ministeri Essayahin selostaessa puolueen kantaa asiaan hän viittasi ohi mennen Holokaustiin ja sen kieltämisen tuomitsemiseen Suomen lainsäädännössä. Tästä Orpo taas yltyi puhumaan, kuinka suuresti hallitus tulee panostamaan rasismin kitkemiseen. Kuvaavaa oli, että Purra puheenvuoroissan painotti raportin olevan hallituksen kannanotto eikä Perussuomalaisten. On aika vaikeaa ja osin kafkamaista nähdä, miten valtioneuvostonkanslia tulee satsaamaan Orpon lupaamalla 1,1 miljoonalla eurolla arkielämän syrjinnän torjumiseen.

Tämä tokaisu kuvaa hyvin aikakäsitystä. Totuuden nimissä se on hyvin epäselvä ja osin ihmisymmärryksen tajuamisen ulottumattomissa oleva, sillä Einsteinin suhteellisuusteoria kääntää sen toiseen ja mielemme toisen suuntaan. Kun tiedämme tieteen sanovan avaruuden olevan noin 13 miljardia vuotta vanhan ja ikämme noin 80 vuotta, on selvää, että voimme hieman masentua tai jopa lyyhistyä tässä vertailussa. Avaruuden syntymisen nykyinen selitys ison kaasupallon räjähtämisestä ja siitä syntyvien hiukkasten lähes äärettömyyksiin kuluvan ajan ja matkan tiivistymisestä planeetoiksi tuntuu epäuskottavalta, mutta tiede sanoo näin. Kukaan järkevä tiedemies ei uskalla sanoa, että avaruuksia voi olla miljardeja.   Silloin voi olla lähellä, että niiden laskemiseksi järkemme lisäksi numerot voivat loppua, ja sehän vasta on hulluutta. Yksi astronomian perusteita horjuttava tekijä on kappalein välinen vetovoima. Tästä osoituksena kysymys, miksi vetovoimasta huolimatta avaruus jatkuvasti laajenee eli ...

Elisessä TV1:n aamukeskustelussa pienyrittäjien liiton puheenjohtaja Mikael Pentikäinen totesi, että heidän liittonsa pyrkii syksyn neuvotteluissa saamaan palkka- ja muun työehtoasetelman vain pohjoismaiselle tasolle. (Tässä yhteydessä on mielenkiintoista mainita, että Pentikäisen isoäiti lukion äidinkielen opettaja maaseutupitäjän lukion tunnilla moneen kertaan kertoi naurusta hytkyen, kuinka Kiannon Punaisen viivan Topi Romppanen äänestäessään lähtiessään uhosi äänestävänsä sosi-sali-ratteja). SAK:n Jarkko Eloranta puolestaan luetteli jälleen kerran, kuinka ennenäkemättömällä tavalla Eteläranta aikoo kurittaa työtekijöitä mm ansiosidonnaisen leikkauksilla, irtisanomisien helpottumisilla, vuoden koeajalla, ensimmäisen päivän palkattomuudella lakkotilanteessa, mahdollisimman nopeasti voimaan tulevalla laittomien lakkojen sakotuksilla, työpaikkakohtaisilla sopimisilla, luottamusmiehen aseman heikentämisellä. Pentikäisien mielestä nämä kaikki ovat jo voimassa muissa pohjoismaissa, ja...

Kun II maailmansota päättyi liittoutuneiden voittoon 1945,  Britannia menetti siirtomaavaltansa, mutta korvasi sen salailuun perustuvalla globaalilla veroparatiisi verkostollaan. Tässä keskeisessä asemassa on London City, jonka juuret ulottuvat 1000-luvun alun Wilhelm Valloittajaan. Siitä lähtein London City sai itsenäisen asemansa ja omat hallintoelimensä. Se on Britannian keskuspankista riippumaton ja hoitaa off-shore rahaliikennettä maailmanlaajuisesti. Tosin mitään kirjallista dokumenttia asiasta ei ole. mutta se sopii hyvin Britannia keskuspankille ja off-shore raha- ja huumekapitalismille. Asetelmasta seuraa, että kukaan ja mikään ei voi tälle rahan pesujärjestelmälle mitään, koska London City on itsenäinen ja keskuspankki katsoo, ettei se voi puuttua itsenäisten off-shore valtioiden rahaliikenteeseen. On hieman kummallista, että yhteydessä off-shore maat ovat itsenäisiä, vaikka muutoin Britannia valvoo niitä nimittämällä maiden korkeat virkamiehet kuten  Bahrainin ”kaup...

Jos maapallon läpi sen keskipisteen kautta olisi olemassa ohut  suora tyhjiö tunneli eikä lämpötilan kohomaista ja maapallon pyörimistä oteta huomioon, miten  tunneliin pudotetulla kappaleella käy. Tätä on tullut joskus pohdittua. Jatkaako kappale putoamistaan toiselle puolelle maapalloa ja jää seilaamaan edes takasin vastakkaisille puolelle maapalloa. Vai pysähtyykö se maapallon keksipisteeseen? Varmaankin joku on tämän ratkaissut. Siinä lienee on kaksi mahdollisuutta. Ensimmäisen mukaan kappaleen vauhti hidastuu nollaan keskipistettä kohti mentäessä ja on nolla keskipisteessä. Tämä siksi, että keskipistettä kohti mentäessä kappaleen yläpuolelle jatkuvan putoamisen seurauksena kasvanut massa hidastaa kiihtyvyyttä g lähestyen nollaa. Voi ajatella myös niin, että kappaleen ala puolelle jäämä massa kiihdyttää jatkuvasti putoamista ylä puolelle jäävästä massasta huolimatta. Joku voi valistaa eteen päin.

Herää kysymys, miten suhtautua ministeriin, joka unohtaa vaalirahoituksensa suuruuden ja kuvittelee, että siitä pitää ilmoittaa vain kulutettu osa. Sitä voi verrata perinnön saajaan, joka ilmoitta perinnöstä verottajalle vain sen osuuden, jonka käyttää kulutukseen tai investointiin. Laiminlyönti voi johtua myös unohtamisesta, jolloin ehkä pitää petrata pitkäkestoista muistiaan. Mutta jos ministeritason henkilö unohtelee tällaisia asioista, joku voi epäillä hänen unohtelevan mm iltakouluun menemisen tai saapumisen tärkeään äänestykseen. Jos laiminlyönti johtuu kiireestä hoitaa näin vähäpätöinen asia, hänellä täytyy olla kriteerit jakaa ministerin ja samalla kansaedustajan tehtävät tärkeisiin ja osallistumista vaatimattomiin. Jos virhe johtuu yleisen elämän tavan suurpiiteisyydestä olla huolehtimatta pikku asioista, hänellä saattaa olla liian korkealentoinen tarkastelukulma triviaalein kansan asioihin.   Jos virhe johtuu silloin tällöin sattuvista hälläväliä olotilaista, hän sopiva t...

Puhuttiin kieltä viittä kuutta, mutta miten oli asian laita, totesi aikoinaan kirjailla Haanpää novellikokoelmassaan Seitsemän miehen saappaat. Sama näkymä voi tulla katsojien eteen, kun presidentin vaalitentit pääsevät todella vauhtiin ehdokkaita olleessa myös sorttia viittä kuutta. Stubbilla kyllä riittää asiantuntevaa puhetta, josta varmuudella paistaa läpi myös laaja pointtinen kokemus Rehnin ollessa vakaa luin pellon sänki, mutta sisäistesti huumorintajuinen sitkeä selittelijä. Haaviston ei tarvitsee vetää päälleen mitään itämaisen oraakkelin kapua, sillä mies hiljaisessa todellisuuden tajussaan on tarpeeksi vakuuttava Angola kokemuksineen. Aaltola puolestaan on presidentin virkaan satunnaismuuttuja, jonka todellisuusarvo tenttauksessa riippuu siitä, milloin paneelin keskustelu juuttuu jumiin. Tähän sopii lause: ”Viimein tulee hännän huippu pikku Eero liukas luiku, Jukolan tiuseka rakki”. Siis Aleksis Kiveä. Siinä on mies, joka on parhaimmillaan selittää suurena sivullisena, miten...