3860. Ura sen on moukarin heittäjänäkin

Nuorena olin innokas yleisurheilussa melkein lajissa kuin lajissakin, mutta erityisen tärkeä minulle aikoikaan oli mokuakin heitto. Isovanhempien maatila tarjosi lääniä heittä pelloilla, talvisin jäällä, melkein missä tahansa aukeilla paikoilla.

Heti koulusta tultuani otin moukarin käteen ja lähdin heittohommiin joko urheilukentälle, isovanhempieni laajalle pihalle tai raviradan keskiössä olevalle pellonnokareelle. Oli väistämätöntä, että syntyi eripuraa pesäpallomiesten kanssa moukarin loksahdellessa kentän pintaan saaden aikaa kymmeniä kahden nyrkin kokoisia monttuja. Kerran moukarin varsi katkesi kriittisellä hetkellä moukarin singotessa maata pitkin alas jokitörmää uimareiden sekaan. Uimassa ollut kaverini kertoi, että moukari molskahti niin nätisti, ettei sitä juuri huomannutkaan. Joka tapauksessa sille reissulle moukari jäi. Yhtenä kesäpäivänä heittoni lähti aitan yli arvokkaan ayrshire lehmän vatsan alle. Onneksi ei osunut lehmän sen jatkaessa syömistään touhuistani välittämättä.

Vuoden 1960 kesällä asuisin Helsingissä ja harjoittelin heittämistä omalla moukarilla. Säätösyistä siinä oli omatekoinen kettinki varsi. Mennessäni Herttoniemen urheilukentälle heittelemään eräs mies pysäytti minut kiivaasti tivaten, miten kettikimoukarilla oikein aioin tehdä. Hän epäili minun moukaroivan sillä autoja. Mies vaati minua tulla heittämään koeheitto. Sen tehdessäni mies laantui  kysyen haluanko liittyä paikallisen urheilu seuraan.

Sain sen verran metrejä heittoihini, että pääsin SVUl:n leirille Kuortaneelle. Tullessani ensi kertaa hallille valoja epäili heittotaitojani. Niitä piti mennä näyttämään talvisäässä ulos. Yksi heitto riitti valvojan todetessa heiton olevan noin 50 metriä, mitä epäilin. Hallissa moukari irtosi kovassa vauhdissa käsistäni sinkoutuen hallin alareunan vahvistuksiin. Seurauksena oli, että paikallinen valmentaja tuli vihaisena nopeasti luokseni kysyen, kumpi käsi minulla on alimmaisena kahvassa heitoissani. Väärä käsi tietenkin eli oikea käsi alla oikea kätisenä, mikä oli väärä järjestys. Koetin selittä, ettei kukaan ollut minua neuvonut, koska minulla ei ollut ollut valmentajaa (koko urani aikana).

Sen verran tulosta omin päin häärimisestä kuitenkin tuli, että heitin nuoreten piirienennätyksen, jotain 50 metriä. Suomen mestaruuskilpailusta meni mönkään. Kohokohta oli, kun kunnanlääkärin tuttu maailmanmestari Harald Connolly vieraili pitäjässä, jossa hänen kunniaksensa järjestettiin yleisurheilukilpailut yhtenä lajina moukarin heitto. Harald tietenkin voitti, mutten muistaakseni hävinnyt mestarille kuin viitisen metriä (ei varma tieto). Maailmanennätys siihen aikaan lienee ollut noin 60 metriä. Ennätykseni on 51,72 metriä. Harald oli herrasmies. Hän neuvoi tekniikkaa (siinä määrin kuin kilpailussa voi), mikä innosti minua jatkamaan heittelemistäni. Urani viimeinen kippailuni oli Puolustusvoimien mestaruuskisa Kokkolassa, missä tulin neljänneksi, mikä silloin harmitti, koska kolmannen sijan napaasi luokkatoverin ja harjoituskaverini Esko Häkkinen.