Hallitusohjelma on myös täynnä detaljeja. Seuraako hallitus yksityiskohtien vai saavutusten totetumista? Todellisten tulosten penkominen jälkikäteen on ikävää, sillä poliitikko lunastaa paikkansa kansalaisten äänillä, millä välttämättä ei ole mitään tekemistä saavutusten kanssa, päinvastoin. Harvoilla poliitikoilla ja johtavilla virkamiehillä ei olekaan intoa jälkikäteen penkoa, mitä saatiin aikaan ja mitä kaikki maksoi. Poliitikot ovat ennen kaikkea kiinnostunieta jakamaan määrärahoja ja johtavat virkamiehet esittämään menestystarinoitaan.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti