Silmänpaineeni eivät ottaneet alentuakseen laserhoidosta huoliamatta. Se hermostutti, koska äitini kohtalo viettää sokeana molemmat lonkkansa murtaneena kaksi viimeistä vuottaan kuurona ja sokeana, yhteyden ympäristöönsä kadottaneena sairaalan vuodeosastolla, oli ollut painajaismaista ennen kaikkea hänelle ja tietekin myös meille lapsille.
Siivotessani lääkekaappiani huomasin kuin salanman iskusta siellä siistissä rivissä viisi silmiini koleiltua silmätippamerkkiä, viisi tippapulloa. Olin luullut hävittäneeni ne.
Yhtäkkiä sain ajatukset kokeilla vuoron perään kahden pullon tippaa yhtäaika ja käydä välillä mittaamassa paineet Myyrmannin ostoskeskuksen silmäasemalla. Sinnehän kokemukseni mukaan pääsisin ilman lähetettä, ”pistoolimittaukseen”. Siinä ammutaan kevyt muovikuula sarveiskalvoon ja kuulan takaisin kimmahtamisen voimasta lasketaan paine. Kätevää, mutta hieman epäluotetavaa. Nyt tämä konsti kelpasi minulle hyvin.
Koska minulla oli viisi erilaista silmätippaa käyttämättä, eri kombinaatioita oli toista kymmentä. Aloitin umpimähkään aakkosjärjestyksen kahdesta ensimmäisestä. Joka uuden kombinaation jälkeen kävin paineen mittauksessa. Neljännellä kerralla azopt- ja xalatantippojen yhdistelmä pudotti paineet alle kahden kymmenen. Se oli ikionnollinen hetki. Myöhemin lääkärini hyväksyi lääketieteelliset tutkimukseni mukisematta.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti