Juhannuksena tulin Helille nuotion äärellä luvanneeksi tehdä lipputangon puusta, mihin Heli hymähti. Muutama kesä aiemmin laiturin tolppapuita kaataessani olin huomannut sopivan lipputankopuun alun. Nyt se oli kasvanut sopivaan mittaan. Kuorittuani puun panin rungon kuivumaan pukkien päälle, missä se alkoi muutamassa päivässä taipua kieroksi. Kääntelin sitä viikon ajan eri asentoon ja asettelin sen päälle painoja, ja siitä tuli kuin tulikin aivan suora. Höyläsin siihen pyöreän nupin. Siitä katsellessani mieleeni muistui matematiikan opintoni maagisesta pallosta: mistä tahansa suunnasta sitä katsoi, se oli aina samankaltainen. Sama pätee kaikkiin ihmisiin, kun heitä riittävän etäältä katsoo.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti