Päällikkö tuli verhon takaa kukkia kastelemasta ja laski silmälasinsa pöydälle kahvikupin viereen. Selostin lopuksi raportin osan, jossa käsittelin oikeusministeriötä. Kun muutakaan mahdollisuutta ei ollut, jatkoin selostustani menemättä yksityikohtiin. Totesin neutraalisti, että tiettyä konservaakonservaalisuuden leimaa ei ollut vielä ministeriöstä saatu huuhdottua pois, vaikka selvää parannusta viime vuosina on tapahtunut. Kertoessani, että johtamisen nyanssit ratkaisevat, eivät menetemät, jotka jo lähes kaikki ministeröt hallitsevat, päällikö nyökkäsi hyväksyvästi.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti