Emme ole. Optimisti vimmastuu sitä, että miksi synkkä tämä blogisti aina morkkaa sotea olkoon sen uusin esitys millainen tahansa. On pakko.
Viimeksi päätetty viisi palvelujen järjestämisen vastuutahoa ovat pelkkä ylätason poliittinen teatraalinen päätös vailla kovaa työtä vaativaa sisällöratkaisuja. Kolme vaativaa vuotta kului tämän kysymyksen pohtimiseen ja vielä tämä vuosi, sillä ennen vaaleja asiassa ei saada mitään järkevää aikaan. Kunhan ollaan tekevinään.
Pitäisi muiden muassa ratkaista, mitä tehdään työpaikkaterveyshoidolle ja Kelan rahoitukselle. Millä rahkeilla puututaan tulevien sote-alueiden sisällä oleviin nykyisiin kuntayhtymiin ja niiden omaisuuteen? Pystyykö tulevan palvelujen järjestämisen kuntayhtymän valtuuskunta ja hallitus itse suunnittelmaan sote-alueensa, laatimaan niille miljardiluokan 4-vuotissuunnitelmat sekä johtamaan ja valvomaan niiden toimintaa. Ei pysty, vaan vaaditaan tuhatpäinen virkmieskoneisto.
Tässä ei voi olla tuomatta esille sitä, että maakunnissa on jo nyt tuhatpäinen maakuntien liiton koneisto hoitamassa enemmän tai vähemmän tarpeellisessa laajudessa alueellisia tehtäviä.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti