1990-luvulla alkaneella julkisen sektorin päätösvallan hajauttamisella pyrittiin siihen, että paikalliset virastot voisivat itse suunnitella parhaat ratkaisut tuottaa palvelunsa ja järjestää toimintansa. Monessa tapauksessa näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan toiminta pirstaloitunut, hyötyjä arvioidaan suppeista näkökulmista (mm. oppivelvollisuusiän nostaminen 2015) ja parhaat käytännöt jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Seurauksena on edelleen tehottomuutta, työilmapiirin kovenemista ja työyksiköiden sisäisten ristiriitojen kärjistymistä.
Hallitus ei näistä kaikista voi vastata. Mutta twitterillä ei näitä parannusta huutavia epäkohtia kyetä korjaamaan.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti