Yhtäkkiä mies pysähtyi. Hän nosti
erään haudan reunan päältä pienen suojakuvun pois. Ymmärsin, että uurna lasketaan
avautuneeseen reikään. Mies oli taikonut jostain valkoisen liinan, joka meni uurnan
alta, ja katseellaan kehotti laskemaan uurnan reikään. Hauta oli Anja uurnapaikan
vieressä. Ottaessani uurnan liinan varaan se tunti raskaalta. Reikä oli pimeä ja
yllättävän syvä. Selkääni sattui, kun jouduin koko ajan tunnustelemaan, milloin
pohja tulee vastaan. Seisoin Marja-Leenan kanssa muutaman minuutin ääneti haudan
äärellä. Keskipäivän talviaurinko tuli jostain pilvenraosta ja valaisi tienoon kirkkaaksi.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti