Johtamisesta maaseudullaHyvän johtajan ominaisuuksien luettelemisesta on karissut kaikki mielenkiinto- jopa maaseudulla. Niin paljon tätä tavaraa tulee ulos, että inflaation vankkurit jyräävät kaikkiallla. Paras tapa suhtautua kysymykseen on, että johtaminen on ammatti. Sitä pitää opiskella, harjoitella ja taidoissa jatkuvasti kehittyä.
Johtamisen ammattivaatimus korostuu, kun toimit sekä esimiehenä ja samalla teet alaistesi kanssa päivät pitkät töitä. Tällöin ammattinäkökulma auttaa pitämään roolit erillään. Muutoin vaarana on roolien sulautuminen pelkäksi mukavan henkilön maineeksi.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti