Vaarana on, että johtamien täyttää tavoittellisuuden vaatimukset vain muodollisesti. Tavoitteet kyllä neuvotellaan tuloskeskusteluissa, mutta muutoin johtaminen on sattumanvaraista ja arvaamatonta. Luottamusta ei synny, koska henkilöstö tietää etukäteen, miten johto suhtautuu onnistumisiin - onnistumisen iloa ei jatea. Epäonnistumisissa syylliset etsitään ja rangaistaan, minkä jälkeen työyhteisö palaa päiväjärjestykseen. Henkilöstö pelaa varman päälle, jolloin uusien asioiden välttämätön omaksumiskyky jää mitättömäksi.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti