Siirry pääsisältöön

1240. Kokematon ja keskeneräinen EU

     Nykyiseen mittaan laajentunut EU on tavattoman nuori suurorganisaatio. Sen  tärkeää johtoelintä  komissiota on juuri rukattu monimutkikkaaseen ryhmädynamiikkaan perustuvaksi, missä sektori komissaarit toimivat itsenäisesti varapuheenjohtajaien sukkuloidessa sovittamaan yhteen toimintaa.

    Tämä kuvaa hyvin EU:n jatkuvaa tarvetta kehittää pahasti keskeneräisiä toimintatapojaan.

     Sama keskeneräisyys koskee myös sisältöasioita. On epäselvää, miten kansallisia budjetteja todellisuudessa pystytään valvomaan ohi maiden parlamenttien, millainen yhtenäisyys pitää olla finanssi- ja pankki-, työvoimarkkinasektoreilla ja  miten EKP :n tulisi toimia. On paljon muitakin tärkeitä keskeneräisiä  institutionaalisia ja toiminnallisia kysymyksiä.

     EU:n sisällä istuva asiantuntija voi pitää kuvattua dynaamisen organisaation tunnusmerkkinä. Kaikki menee hyvään suuntaa, jatkuvaa kehitystä tapahtuu.

     Todellisuudessa EU:n tilaa ja iskukykyä on verrattava sen kilpailijoihin. Yhdysvallat on vuosisatoja rakentanut ja trimmannut instituutionsa ja kilpailukykytekijänsä kuntoon. Samoin on tehnyt Kiina, Intia, Japani ja muutkin Aasian ja Lähi-idän maat.

     Urheilutermein kokematon ja raakile EU on joutunut liian kovaan sarjaan. Kun EU sai voittoja 1990- ja 2000-luvuilla, se kuvitteli, että kaikki vastustajat ovat heikkoja. Nyt se joutuu tarkistamaan  tässä käsityksiään. 
 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *