Siirry pääsisältöön

1222. Tulevan hallituksen talouspolitiikka

     Sipilä on linjannut moneen kertaan ohjelman perusteet, viimeksi Porissa puoluevaltuuston kokouksessa. Siis valtion velkarahoitus poikki, omaisuutta myyntiin, sijoitusrahasto, järkevää perusinfraa, julkisen sektorin tuottavuus ja kuntien tehtävien perkaaminen ja lopuksi tietenkin lupaviidakon purkamista.

     Tulevan pääministeripuolueen ollessa tätä mieltä, muiden on hallituspuolueiden on taivuttava tämän suuntaiseen talouspolitiikkaan.

     Vaikein kohta on julkisen sektorin tuottavuus. Sipilä ei puhunut mitään kuntien määrän supistamisesta mitään. Tämän unohdus on poliittista sanatonta retoriikkaa. Sipilän vaikeneminen kuntamäärästä on toisaalta ymmärrettävää soten toteuttamisen takia. Jos sen rinnalla aletaan vielä häärätä suuressa kuntaprojektisissa,  voi käydä niin, että molemmat hankkeet jäävät puolitiehen.

     Valiovallan työtekijöiden täytyy pitää Sipilää silmällä rajujen henkilöstöleikkausten uhan takia. Siitä on jo saatu esimakua Sipilän taannoin yrittäjäpäivillä pitämässä puheessa, kymmeniä tuhansia virkoja uhkaa kadota.

    Jos demarit on hallituksessa, rajuja pudotuksia henkilöstömääriin ei tule. Tällöin ict nostetaan tuottavuuden tikun nokkaan. Jos kokoomus on kumppanina, virkoja vähenne tuhansittain virastoista ja muista keskushallintoyksiköistä, ei ministeriöistä eikä aluehallinosta.

     Toivottavasti Sipilä säilyttää diplomi-insinöörin logiikkansa, eikä ala hassuttelemaan virastojen hajasijoittamisella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *