Siirry pääsisältöön

1216. Uralla eteneminen

     Ura ei välttämättä tule  ensimmäisenä mieleen, kun maassa on ylivirittynyt työn saamattomuuden ilmapiiri ja yt:t jauhat ihmisiä ulos työpaikoistaan.

     Kuitenkin työ ja ura ovat asioita, joista kannattaa puhua, ryhtyä sen eteen töitä tekemään, ainakin uneksimaan niistä.

     Aluksi on  tavalla tai toisella on hakeuduttava ruohonjuuri- tai katutason tehtäviin, joissa voi osoittaa innostuksensa tai jopa intohimonsa jollekin tehtävälle. Tässä olisi hyvä noudattaa Hitchcockin oppia: "Kun teet jotain, tee se oikein".

     Itseään ei saa vähätellä. Tämä tulee näkyviin esimerkiksi naisten ja miesten erilaisena suhtautumisessa tarjottuun uuteen tehtävään.  Naiset jättävät hakematta, jos he  tehtävän yhdelläkin osa-alueella kokevat taitonsa riittämättömäksi.  Miehet eivät välitä. Samaan tehtävään naisilla on eilisen A-studion mukaan 300 euroa pienempi palkkatoivomus.

     Vähättelyn sijasta pitää pyrkiä pois mukavuusalueeltaan. Täytyy siis ottaa haasteita vastaan, jopa etsiä niitä.

     Alkuvaiheessa verkostoja ei juuri ole. Kannatta kuitenkin hinautua, jonkin vanhemman ja luottamusta herättävän henkilön lähipiiriin. Kenties hänestä saa jonkin laisen oppi-isän, jopa mentorin. Etenkin naisille miespuolisen mentorin tuki uutta työpaikka hakiessa voi olla ratkaiseva tekijä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *