Hömppämedia saattaa muistuttaa sisällöltään iloista oopperaa.
Vakavasti otettavan median asema puolestaan riippuu sen uskottavuudesta.
Presidentti Niinistö moitiskeli jälkimmäistä eilen mielikuvapolitiikan rauhaan
jättämisestä.
Perinteisen median ei tarvitsen suorilta jaloilta
kritiikkiä hyväksyä. Tämä media herättää mielenkiintoa ja osaltaan selittää,
mitä ympärillämme tapahtuu. Tässä ei kuitenkaan tarvitse eikä saa jäädä
pelkästään uskottavuustasolle, mihin presidentti Niinistö viittasi. Tarvitaan
enemmän analyysejä maamme ongelmista ja toimintavaihtoehtoja niiden ratkaisemisesta.
On totta, että media on säännöllisesti julkaissut artikkeleita
taloudellisesta tilanteestamme, kilpailukyvystämme, julkisen sektorin
tuottavuudesta, sotesta, julkisen itc:n organisoinneista, verkkopalveluista,
jne.
Tavallisen ihmisen näkökulmasta jää kuitenkin kaipaamaan
esimerkiksi artikkeleita lisää siitä, millaisia vaihtoehtoja soten
toteuttamisessa on: mitä hoitoketjun saumattomuus käytännössä merkitsee, miten rahoitus
järjestetään ja valtionosuusjärjestelmä muutetaan, mikä on kunnan rooli
rahoituksessa, mikä Kelan asema, miten ict-järjestelmät saadaan yhteensopiviksi,
mitkä ovat johtoelimiä, jne.
Kaikista soten kaltaisista uudistuksista voitaisiin tehdä
analyysejä ja vaihtoehtoisia ratkaisuesityksiä. Tämä lisäisi demokratiaa ja
kansalaisten mielenkiintoa politiikkaan.
Esko Ahon 15.11. ideoimia maamme strategisia suuntia ovat
Suomen digitalisointi maailman kärkeen, julkisten palvelujen tuottamisen tehon
lisäämien, teollisuuden perustan varmistaminen, uuden yrittäjyyden
elvyttäminen, riskinoton lisääminen ja kansainvälisyyden monipuolistaminen.
Tämänkin tyyppisten aiheiden penkominen
on jäänyt medialta liian vähälle.
Apunaan median toimitukset voisivat käyttää enemmän esimerkiksi
yliopiston asiantuntijoita.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti