Siirry pääsisältöön

1236. Eilinen Ylen tv 1:n vaalikeskustelu

     Siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava (Wittgenstein). Tämä tuli mieleen katsellessa Stubbin esiintymistä. Koko Stubbin puolue näyttää media esiintymissään  pukeutumisestaan lähtien hinaavan nyt suunnitelmallisesti ylimielisyysimagoaan alas päin.

     Stubb  tarkoituksella  hyökkäsi  Sipilän kimppuun valtion omaisuuden myynnillä. Hän jäi siinä heikoille väittämällä, ettei valio saa olla riksisijoittaja. Sipilä pystyi entisenä yritysjohtajana helposti todistamaan, aivan okien, että valtion tilinpito pitää saada kaksinkertaiseksi, toisin sanoa normaalin kirjanpidon formaattiin. Silloin valtiokin näkee, onko  tase, eli rahat ja pääoma, tehokkaassa käytössä. Eihän kansalainenkaan pidä rahojaan tyynynalla, vaan miettii, paneeko rahat korkotilille vai jopa rahastoihin 

    Tässä Stubb toisti yleisen tason fraasia, ettei valtio ei saa lähteä riskialttiisiin hankkeisiin.  Sipilä oli analyyttisempi. Tasevarat on sijoitettava sinne, missä niiden vaikuttavuus on suurin maamme yrittäjyyden lisäämisessä ja velkaantumisen taittamisessa. Tasevarojen pitämin osakesijoittamisessa ei täytä kaikilta osin tätä kriteeriä.

    Valtion velkaantumisen pysäyttämien on tärkeäpää kuin valtion osakesijoittamien ei-strategisiin kohteisiin.

    Kaiken kaikkiaan keskustelussa kävi ilmi, että sekä Stubbin että Sipilän ensi hurma kansalaisten keskuudessa on palannut maan pinnalle. Tätä tarvitaankin, sillä ei maata jalat ilmassa johdeta.

    Ylen edustajat  selvisivät hyvin keskustelun vetämisessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *