Hallinnon kehittämisen ministerivaliokunnan
työskentelyn ilmapiiri oli kuitenkin sellainen, ettei kukaan halunnut kuulla tällaisia
epäilyjä eikä muitakaan vastahankaisia mielipiteitä. Niinpä nyt portit avattiin
julkishallinnon purkamiseksi raameistaan. Kehysbudjetointi vapautti rahojen käyttöä,
kunhan tulokset saavutettaisiin. Normeja purettiin ja valtion kuntasektorin budjettiohjausta
väljennettiin, jolloin kunnat päättivät palveluistaan itsenäisesti ja useimmiten
eri tavalla kuin naapurikunnat. Palveluja alettiin antaa kansalaisille eri kunnissa
eri perusteilla.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti