1072. Johtamisoppien rehevä puutarha

     Suomessa julkaisaan vuosittain lähes kymmenkunta uutta johtamista käsittelevää kirjaa. Jos halutaan listata viimeisen 15 vuoden aikana esitetyt uudet johtamisopit, yksi a-nelonen ei riitä. Tarjontaa on, mutta onko ajatuksia. ”Puhuttiin kieltä viittä kuutta, mutta miten oli ajatusten laita” (Lauri Viita).

     Jossain määrin on ymmärrettävää uusien johtamiskirjojen syntyminen, jopa uusien oppien: kukin sukupolvi haluaa (on pakko) esittää näkemyksensä omilla termeillään  ja omiin työskentely malleihinsa sovellettuina. Suurelta osin on kuitenkin kyse vanhojen oppien tarjoamisesta ehostetuissa paketeissa. Tällaisesta julkaisutominnasta ei juuri kukaan hyödy, ei julkaisija, ei kirjailija, ei lukija.

     Miksi ylipäätän vanhoja oppeja julkaistaan uusissa kuoseissa. Usein kyse on jonkun konsulttiyrityksen profiilin nostoponnistuksesta tai kirjoittajan vilpittömästä uskosta oman ajatuksen etevyyteen ja menestymiseen markkinoilla.

     Perimmäinen syy kuitenkin on johtamisoppien kuuluminen käyttäytymistieteisiin, joissa tiukan tieteen vaatimukset usein korvataan kliinisillä suppeilla menetemillä ja muutamilla käytännön havainnoilla lisättynä joidenkin henkilöiden kokemuksen kauttaa saadulla ”tosi” varmuudella.

     On valitettavaa, että kaksi yhteiskunnan kehityksen kannalta keskeistä alaa: johtaminen ja kansantaloustiede, ovat tieteellisiltä perusteltaan hatarahkoja. Niiden pohja perustuu pikemminkin nyrkkisääntöihin kuin useisiin puolueettomissa olosuhteissa tehtyin toistoihin. Tämä on sitäkin valitettavampaa, kun maamme nyt kaipaisi lujaa pohjaa jalkojensa alle sekä talous- että johtamisratkaisuissa.